
"Toiset autoilevat hällä väliä -asenteella ja toisten on pakko käyttää autoa elääkseen”, Minja Koskela – näin hän tukisi maaseudun autoilijoita
Vasemmistoliiton puheenjohtajan Minja Koskelan mukaan maatalouden painopistettä on siirrettävä eläintuotannosta kasviproteiineihin.Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sanoo, että ruoantuottajan täytyy tietenkin saada kohtuullinen korvaus tekemästään raskaasta työstä.
”Samaan aikaan olemme sitä mieltä, että luomutuotannon ja kasvipohjaisen ruoan tuki on riittämätöntä.”
Koskelan mukaan maataloudessa painopistettä on siirrettävä Suomessa eläintuotannosta kasviproteiineihin, kuten herneeseen ja härkäpapuun.
”Se tulee vääjäämättä eteen, kun me puhutaan ilmaston kuumenemisesta ja luontokadosta. Maatalouden päästöt huolettavat meitä puolueena kovasti”, hän sanoo.
”Olemme sitä mieltä, että luomutuotannon ja kasvipohjaisen ruoan tuki on riittämätöntä.” Minja Koskela
Maaseutupolitiikassa Minja Koskela kiinnittäisi huomiota muun muassa joukkoliikenteen kannattavuuteen.
”Suomessa ei ole raideyhteyksissä kovin hyvää poikittaisliikennettä. Tapahtumateollisuus on esimerkiksi puhunut siitä, että pääseekö junalla festareille. Se vaikuttaa alueen elinvoimaisuuteen.”
Koskelan mielestä Sanna Marinin hallitus loi fiksun mekanismin, jolla avustettiin öljylämmityksestä luopuvia pientalojen omistajia. Petteri Orpon hallitus kuitenkin luopui tästä tukijärjestelmästä.
Yksityisautoilu kallistuu tulevaisuudessa, ja vasemmistoliiton puheenjohtaja ehdottaa ratkaisuksi hiiliosinkoa. Se tarkoittaisi päästöveroina kerättyjen tuottojen palauttamista suoraan kuluttajille.
Vasemmistoliiton mallissa maaseudulla asuville pienituloisille maksettaisiin muita suurempaa hiiliosinkoa, koska mahdollisuudet siirtyä käyttämään julkista liikennettä ovat kaupunkia heikommat.
”Suomessa on ihmisiä, jotka autoilevat hällä väliä -asenteella ja niitä, joiden on pakko käyttää autoa elääkseen”, Koskela sanoo.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sanoo, että ruoantuottajan täytyy tietenkin saada kohtuullinen korvaus tekemästään raskaasta työstä. Kuva: Jaana KankaanpääArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat












