Valtteri Toivola käänsi pienen paikkakunnan vahvuudeksi ‒ tuloksena menestyvä monialayritys
Toholampilainen Valtteri Toivola on kolmannen polven kuljetusyrittäjä, joka ei ole pelännyt uusia aluevaltauksia. Maaseutu tarjoaa toimintaympäristönä monia mahdollisuuksia, joista yksi on biokaasun käyttöönotto.
Valtteri Toivola sai yhdessä Jari-isänsä kanssa Toholammin yrittäjien Vuoden Yrittäjä 2022 -palkinnon. Kuva: Hanna PerkkiöMaaseutupaikkakunnilla yrityksen kasvu ei aina rakennu erikoistumisen varaan. Keski-Pohjanmaalla Toholammilla toimiva Kuljetus ja Maansiirto Toivola Oy hoitaa lähiseudun tiet, kuljettaa jätteet, tekee maanrakennustöitä sekä vuokraa ja kuljettaa koneita. Listalta löytyy myös jätelavojen vuokrausta, jätekaivojen tyhjennystä ja salaojien ja viemäreiden huuhtelua.
”Pienellä paikkakunnalla kun toimitaan, pitää olla monialayritys, jotta pärjätään. Koko ajan painopiste on siirtynyt enemmän konekuljetuksiin sekä jätehuoltoon, jossa on tasainen kysyntä”, toimitusjohtaja Valtteri Toivola toteaa.
Tarjonnan hajauttaminen on myös yksi keino varautua riskeihin ja markkinoiden muutoksiin, ajankohtaisimpana niistä polttoainekustannusten nousu. Toivolan mukaan sen vaikutukset alkavat näkyä toiminnassa pienellä viiveellä.
”Viime kesä oli meillä kiireinen ja työtä oli paljon, eikä mitään supistustoimia tarvittu. Talven tienhoito menee omalla painollaan, mutta ensi kevättä ja kesää odotetaan kyllä jännityksellä. Meillä on paljon yksityisasiakkaita, joilla hinnannousu saattaa vaikuttaa päätöksiin.”
Toivolan mukaan asiakkailta on löytynyt ymmärrystä sille, että kustannuksia on täytynyt siirtää hintoihin. Hän arvioi korotuksen olevan keskimäärin 15 prosentin luokkaa.
Jonkin verran kompensaatiota on tuomassa valtion myöntämä polttoainetuki, jota kuljetus- ja työkoneyritykset ovat voineet hakea loppusyksyn aikana. Tuki kattaa viisi prosenttia polttoainekustannuksista, jotka ovat syntyneet tämän vuoden helmi-, maalis- ja huhtikuussa.
Myös Toivola on tukea hakenut, ja toteaa sen käyneen melko kätevästi.
”Tuki on hyvä apu, mutta ei tietenkään riitä täysin kattamaan kulujen nousua.”
Uusia mahdollisuuksia on kuitenkin jo näköpiirissä. Toholammille on tulossa paikallisen maatilan biokaasulaitoksen jatkoksi yhtiömuotoinen liikennekaasun jalostus- ja tankkausasema, jonne Toivolan yritys jatkossa kuljettaa jätejakeita. Se avaa hyvän tilaisuuden päivittää yhtiön kuorma-autokalustoa biokaasulla toimivaksi.
”Kun ajamme jätettä laitokseen, niin samalla hoituisi myös tankkaaminen. Tarkoitus on kokeeksi päivittää ensin yksi auto ja jatkossa ehkä useampia. Ongelmana on, että tähän mennessä ei vielä ole löytynyt auton muutostöille osaavaa tekijää”, Toivola kertoo.
Valtteri Toivola edustaa yrittäjäperheessä jo kolmatta sukupolvea. Isoisä Kaarlo Toivola aloitti rahtikuljetukset Toholammilla 1950-luvun alkupuolella, Yritystä jatkoi hänen poikansa Jari Toivola, joka puolestaan sai pojastaan yhtiökumppanin vuonna 2010. Tuolloin Valtteri oli vähän päälle parikymppinen, mutta yrityksen leivissä hän oli ollut jo peruskoulusta päästyään.
”Minulle oli silloin ihan selvää, että halusin päästä saman tien tekemään töitä. Aloitin ensin traktoripuolen hommissa, ja sitä mukaa kun ikää oli tarpeeksi, hankin kuorma-autokortin ja rekkakortin”, Toivola kertoo.
Kuljetus ja Maansiirto Toivola Oy
Palveluita mm. maanrakennus, tienhoito, jätehuolto, konevuokraus, koneiden kuljetus
Sijaitsee Toholammilla
Työllistää vakituisesti viisi henkilöä, lisäksi määräaikaisia ja alihankkijoita
Liikevaihto 1,3 milj. euroa vuonna 2021
Yritystoiminta alkanut 1950-luvulla, osakeyhtiö perustettu vuonna 2010
Omistajat Jari ja Valtteri Toivola
Toivolat valittiin Toholammin Vuoden Yrittäjiksi tänä vuonna
Viime vuosina yritys on kasvanut reippaasti, mihin yhtenä sysäyksenä oli paikallisen jätehuoltoyrityksen osto keväällä 2019. Samoihin aikoihin palveluvalikoimaan tuli Ramirentin laitevuokraus ja sen myötä laitekuljetukset työmaille eri puolille Suomea. Viimeisin laajennus on iso konehalli, entinen navetta, jonka yritys osti toimintansa lopettaneelta naapuritilalta.
Tällä hetkellä Kuljetus ja Maansiirto Toivola Oy työllistää yrittäjien lisäksi viisi vakituista työntekijää, mutta parhaimmillaan kahvikuppeja tarvitaan jopa 17 henkilölle. Talviaikaan tienpito työllistää alihankkijoita, joiden joukossa on myös paikallisia viljelijöitä ja maatalousurakoitsijoita.
”Meillä on täällä hyvä verkosto, joten kaikkea kalustoa ei ole tarvinnut hommata itselle. Tällä alueella on paljon maataloutta ja traktoripuolta, joten tekijöitä löytyy”, Toivola toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







