Koneyrittäjät pääsevät hakemaan polttoöljytukea – tukipaketista lähes 30 miljoonaa euroa uhkaa jäädä käyttämättä
Polttoainetukea maksetaan helmi-huhtikuun aikana syntyneiden kustannusten perusteella. Maksuajankohta on marras-joulukuussa.
Kuljetus- ja työkonealan yritykset ovat keväällä kärsineet voimakkaasti energian äkillisestä hinnannoususta, joka on seurausta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Kuva: Jaakko PirttikoskiMääräaikainen tuki polttoaineille laajenee pian myös polttoöljyyn. Polttoöljytukea pääsevät hakemaan myös koneyrittäjät.
Marraskuun alussa voimaan tuleva polttoainetuki koskee luvanvaraista tieliikennettä eli kuorma-autoja, pakettiautoja, linja-autoja ja taksiyrityksiä.
Laajenemisessa kyse on siitä, että yrittäjäryhmiä tuetaan yhdenvertaisesti, sanoo Koneyrittäjien toimitusjohtaja Matti Peltola.
”Polttoöljyn hinnannousu oli jyrkempi kuin dieselillä.”
”Valtiokonttorin pitää tehdä päätökset tuen maksamisesta tämän vuoden puolella.” Matti Peltola
Iso osa polttoainetukipaketista uhkaa jäädä käyttämättä.
Vuoden toisessa lisätalousarviossa polttoainetuelle varattiin 75 miljoonaa euroa. Nyt näyttää siltä, että paketista käytetään vain 46 miljoonaa euroa.
Työ- ja elinkeinoministeriön laskelmien mukaan hallituksen esittämällä viiden prosentin tuella paketista käytetään 46 miljoonaa euroa.
Seitsemän prosentin tuella maksettavaa kertyisi 66 miljoonaa euroa. Prosentin nostaminen kahdeksaan johtaisi 75 miljoonaan euroon. Työ- ja elinkeinoministeriöstä huomautetaan, että koska arvioihin liittyy huomattavaa epävarmuutta, riski budjetin ylittymisestä kasvaa.
Eduskunnan talousvaliokunta käsitteli asiaa viime viikon perjantaina. Oppositioedustajat esittivät, että tukeen oikeuttava osuus hyväksytyistä kustannuksista nostettaisiin viidestä prosentista kahdeksaan prosenttiin, jotta koko määräraha tulee käytetyksi.
Laajenemisessa kyse on siitä, että yrittäjäryhmiä tuetaan yhdenvertaisesti.
Hallitus äänesti esityksen kumoon.
“Olen todella pettynyt hallituspuolueiden päätökseen. Eduskunta oli jo päättänyt tarjota kuljetusyritysten kustannusahdinkoon 75 miljoonan euron tuen, mutta hallitus on päättänyt jättää tuen pitkälti käyttämättä”, sanoo talousvaliokunnan puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotteessa.
Kuljetus- ja työkoneyritykset ovat huoltovarmuuden kannalta keskeisen tärkeässä roolissa, Grahn-Laasonen muistuttaa.
“Emme esittäneet uutta rahoitusta tai tuen laajentamista. Esitimme ainoastaan, että koko varattu määräraha käytettäisiin”, sanoo kansanedustaja Pia Kauma (kok.).
Neljä kokoomuksen ja kolme perussuomalaisten edustajaa jätti mietintöön vastalauseen.
“Kuljetus- ja työkoneyritykset ovat myös huoltovarmuuden kannalta keskeisen tärkeässä roolissa.” Sanni Grahn-Laasonen
Kuljetus- ja työkonealan yritykset ovat keväällä kärsineet voimakkaasti energian äkillisestä hinnannoususta, joka on seurausta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.
Polttoainetukea maksetaan helmi-huhtikuun aikana syntyneiden kustannusten perusteella. Maksuajankohta on marras-joulukuussa.
Talousvaliokunnan mietintö tulee eduskunnan täysistuntoon lähiviikkoina. Lain on määrä tulla voimaan marraskuun alussa.
Peltolan mukaan keskeistä on saada laki nopeasti läpi eduskunnassa.
”Valtiokonttorin pitää tehdä päätökset tuen maksamisesta tämän vuoden puolella. Aikaikkuna on ahdas.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







