Kiina imuroi viljaa
Kiinan ruokahalu kasvaa. Tuoreen tullitilaston mukaan maa on lisännyt merkittävästi viljojen ja soijan ostoja alkuvuonna.Daily China -lehden mukaan Kiinaan laivattiin kahden ensimmäisen kuukauden aikana 1,3 miljardia kiloa vehnää, mikä on 225 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Tiedot on saatu Zhengzhoun hyödykepörssistä.
Vehnä on kallistunut Kiinassa ja ylittää myllylle tuotuna 300 euroa tonnilta. Yhdysvaltalainen vehnä on 15 prosenttia omaa halvempaa.
Myllärit suosivat tuontiviljaa, sillä jauhojen hinnat uhkaavat nousta työkustannusten, energian ja kuljetusten kallistumisen takia.
Soijan tuontiluvut ovat samansuuntaisia. Kahdessa kuukaudessa Kiinaan vietiin 10,7 miljardia kiloa soijaa, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammi-helmikuussa.
Lähes kaikki soijat hankittiiin Yhdysvalloista, missä varastot kumisevat jo tyhjyyttään.
Etelä-Amerikan sato alkaa olla laarissa, mutta Kiina saattaa vetäytyä hetkeksi markkinoilta. Soijan puristaminen on tappiollista. Lintuinfluenssa vähentää rehuvalkuaisen kysyntää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

