Itärajan tautiepäily osoittautui vääräksi
Metsästetystä villisiasta ei löytynyt Aujeszkyn tautia.Lappeenrannan seudulla metsästetyn villisian ruhossa epäiltiin joulukuun lopulla Aujeszkyn tautia alustavan tutkimuksen perusteella.
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran antaman tiedon mukaan epäily osoittautui jatkotutkimuksissa vääräksi hälytykseksi, kuten Eviran virologian osasto piti todennäköisenä jo alustavan tutkimuksen perusteella.
Metsästetyistä villisioista on runsaan vuoden ajan pitänyt lähettää näytteet tutkittavaksi Eviraan. Pääsyy on afrikkalaisen sikaruton (ASF) esiintyminen Venäjällä ja Baltian maissa.
Näytteistä tutkitaan myös muuta, kuten trikiinin, Brusellabakteerin ja Aujeszkyn taudin esiintyminen.
Aujeszkyn tauti voi aiheuttaa sioille muun muassa porsaskuolemia, kuumetta ja hengitystieoireita. Se ei tartu ihmiseen, mutta on koirille vaarallinen, jopa tappava. Tautia ei ole esiintynyt Suomessa koskaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
