Terveysjärjestö käy glyfosaatin kimppuun
Eurooppalainen terveys- ja ympäristöjärjestö Heal vetoaa EU-komissioon ja EU-maiden hallituksiin rikkakasvien torjunta-aine glyfosaatin kieltämiseksi.Heal valitsi vetoomuksen päiväksi 4. helmikuuta, koska se on maailman syöpäpäivä. Järjestön mukaan glyfosaatin kieltäminen olisi merkittävä asia syöpien estämisessä.
Heal kannustaa samalla eri maiden syöpäjärjestöjä vaikuttamaan maidensa hallituksiin.
YK:n terveysjärjestön tutkimuskeskus luokitteli maaliskuussa glyfosaatin mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi.
Euroopan ruokaturvallisuusviranomainen Efsa pitää epätodennäköisenä, että glyfosaatti aiheuttaisi syöpää. Se on kuitenkin esittänyt rajaa glyfosaatille altistumiselle.
Healin puheenjohtaja Peter van den Hazel kirjoittaa, että YK:n terveysjärjestön toteama "mahdollisesti" on otettava vakavasti.
"Mahdollisesti syöpää aiheuttava tarkoittaa, että tutkijat ovat pystyneet osoittamaan, että glyfosaatti aiheuttaa syöpää koe-eläimillä. Meidän tulee olettaa, että jos glyfosaatille altistuminen aiheuttaa syöpää eläimillä, se voi tehdä saman ihmisille."
Hollannissa glyfosaattia ei enää myydä kotipuutarhureille. Tanskassa glyfosaatti on luokiteltu karsinogeeniksi eli syöpää aiheuttavaksi, minkä takia sen käyttöohjeita on tarkistettu.
Glyfosaatti on maataloudelle tärkeä torjunta-aine, jota on pidetty vaihtoehtoisia aineita turvallisempana. Glyfosaatti estää lehtivihreän tuotannon ja tuhoaa käytännössä kaiken rikkakasvuston, jonka kanssa se pääsee kosketukseen. Kasvien geenimuuntelu alkoi sellaisten viljelykasvien jalostamisesta, jotka kestävät glyfosaattia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

