Lappiin rakenteillamaakunnan suurin maitotila
”Tähän nousee uusi eläinhalli, pintamaat on jo kuorittu. Rakennustyöt alkavat keväällä”, kertoo isäntä Janne Frantti Torniosta. Kari Lindholm Kuva: Viestilehtien arkisto”Viljelyksiä kannattaa raivata navetan lähistöltä, vaikka ne eivät olisikaan tukikelpoisia.”
KARI LINDHOLM
TORNIO
Torniossa sijaitseva Frantin lypsykarjatila kasvaa laajennuksen myötä Lapin suurimmaksi.
”Ensi syksynä pihatossa käyskentelee noin 280 lypsylehmää. Tuotantotavoite on kaksi miljoonaa maitolitraa vuodessa”, kertoo isäntä Janne Frantti, 28, Tornion Kourilehdosta.
Navetan laajennustyöt aloitetaan ensi keväänä. Uuteen eläinhalliin tulee yhteensä 204 paikkaa, 140 lypsävälle ja hiehoille.
”Lehmien määrä tuplaantuu nykyisestä. Maitoa voitaisiin tuottaa enemmänkin, mutta pohjoisen tuen raja on kahdessa miljoonassa litrassa.”
Laajennuksen jälkeen vastaavan kokoisia lypsykarjatiloja ei ole entisen Lapin läänin alueella ainuttakaan. Pohjanmaalla niitä on muutamia, Suomessakin vain kymmeniä.
Ympäristöluvan kanssa ei ollut ongelmia. Nihkeäksi luvanmyöntäjäksi koetun aluehallintoviraston (avi) lupapäätös kopsahti postilaatikkoon pari viikkoa sitten.
”Navetan täytynee olla vaarallinen paikka. Tähän lupa maksoi 11 000 euroa, ydinvoimalaan sen saa 25 000 eurolla”, isäntä päättelee.
Pihaton ensimmäinen vaihe otettiin käyttöön vuonna 2006. Lypsäviä tilalla on tällä hetkellä noin 150. Vanhassa navetassa asustaa lisäksi 150-päinen nuorikarja.
”Tällä hetkellä tuotamme noin 1,3 miljoonaa litraa maitoa vuodessa”, kertoo Frantti.
Laajennuksen kustannusarvio on noin 700 000 euroa, pihaton ensimmäinen osa maksoi noin 860 000 euroa.
”Kun julkinen tuki ylittää 50 prosenttia, on hankinnoista järjestettävä julkinen kilpailutus. Siksi työtkin voidaan aloittaa vasta kilpailutuksen päätyttyä.”
Frantti ulkoisti lietteenlevityksen ja säilörehun korjuun urakoitsijoille. Tarkoituksena oli saada yhteistä aikaa perheelle.
”Kaksi lasta on varttumassa, toivottavasti aikanaan tilan jatkajiksi. Itse olen viidennen polven isäntä.”
Lieteallastilaa on 17 000 kuutiometriä, se riittää laajennukselle.
”Levitysalaa on 280 hehtaaria. Satoa korjataan 240 hehtaarilta. Nyt säilörehua kuluu 3,5 miljoonaa kiloa vuodessa, apetta tarjotaan 10 tonnia päivässä. Uusi eläinhalli tuplaa ruokintamäärät.”
Lehmät lypsetään jatkossakin lypsyasemalla. Tila työllistää tällä hetkellä kaksi työntekijää, laajennuksen jälkeen työtä on kolmelle tai neljälle palkatulle.
”Ihminen tekee muutakin kuin lypsää. Lypsyrobotteja ei hankita. Asema laajenee 30-paikkaiseksi.”
Frantti viljelee parinkymmenen kantatilan maita. Pelloiksi on raivattu myös metsää ja vanhoja pakettipeltoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
