Maailmanpolitiikan epävarmuusheiluttaa viljan hintoja
Viime viikko päättyi laskuun viljoja noteeraavissa pörsseissä pitkälti maailmanpolitiikan epävarmuuden takia. Sijoittajat kotiuttivat rahojaan, kun ei ollut varmuutta siitä, mikä tilanne on maanantaina Ukrainassa, Gazassa ja Irakissa.
Perjantain hintojen laskusta huolimatta vehnän noteeraus jäi Chicagon ja Pariisin hyödykepörsseissä kolme euroa edellisperjantaita ylemmäs, vaikka hinta on edelleen alhaalla.
Pariisissa marraskuun vehnäfutuuri päätyi perjantaina 174,25 euroon tonnilta, mikä on kolmanneksi alin päivänoteeraus neljään vuoteen.
Rehuviljan pörssihinta on sukeltanut Euroopassa, kun Ranskassa ja ilmeisesti myös Saksassa ja osin Puolassa sateet ovat verottaneet vehnän laatua ja iso osa vehnästä päätyy rehuksi. Rehuvehnän hinta tupsahti alas pari viikkoa sitten ja maissi seurasi viime viikolla.
Ranskassa heinäkuu saattoi olla sateisin sataan vuoteen. Toisaalta sateet tekevät sadon -viisaus pätee. Ranskalainen Agritel nosti vehnäennustettaan 38,16 miljardiin kiloon, mikä hipoo toteutuessaan vuodelta 1998 olevaa ennätystä. Myös maissi hyötyy sateista.
Eurooppalaiset pitkän ajan sääennusteet povaavat erinomaista kasvukauden loppua Yhdysvaltoihin, mikä kasvattaa jo nyt suureksi povattuja maissi- ja soijasatoja.
Suomessa hintojen alamäki näyttää kiihtyvän, kun puinnit ovat pääsemässä vauhtiin. Maaseudun Tulevaisuuden hintaseurannassa on 50 ostotarjousta, josta laskua on 23 ja nousua 4 tarjouksessa.
Leipä- ja rehuvehnät sekä rehuohra halpenevat. Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa rehu- ja leipävehnän hintaero on parinkymmenen euron luokkaa tonnilta. Suomessa hintaeroa ei juuri ole.
Alkuviikolla julkaistaan parikin markkinoiden odottamaa viljaraporttia Yhdysvalloissa. Maanantaina maatalousministeriö julkaisee tuoreimmat tiedot kasvustoista ja tiistaina tulee ministeriön alaisen Wasden arviot maailman viljojen ja öljykasvien sato- ja varastotilanteesta.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
