Kotieläintukiennakot haussa perjantaihin asti
Tukialueilla A ja B maksettavan Etelä-Suomen kansallisen kotieläintuen ja tukialueella C maksettavan pohjoisen kotieläintuen ennakot tälle vuodelle ovat haettavissa. Mavi arvioi, että ennakot maksetaan tuenhakijoille huhtikuussa.
Ennakoita voi hakea sähköisesti Vipu-palvelussa 21.3. saakka. Viimeisenä päivänä haku on auki kello 23.59:ään.
Sähköinen haku edellyttää ensisijaiselle viljelijälle myönnettyjä asiointioikeuksia, jotka ovat lähes kaikilla aktiivitiloilla. Ensisijainen viljelijä voi hakea tilan tukia sähköisesti joko itse tai valtuuttaa neuvojan tekemään haun puolestaan.
Mavi on postittanut kansallisten kotieläintukien tämän vuoden hakuohjeet ja lomakkeen 139 lammastiloja lukuun ottamatta tiloille, jotka viime vuonna ovat hakeneet kansallisia kotieläintukia ja jotka ovat viime vuonna ilmoittaneet haluavansa tukihakumateriaalin postitse.
Ohjeet ja lomake 139 ovat saatavissa myös netin lomakepalvelusta.
Tänä vuonna teurastetuista hiehoista, sonneista ja häristä maksettavan tuen lopullisesta kokonaismäärästä maksetaan ennakkona 75 prosenttia ja muista tukikelpoisista eläimistä 60 prosenttia. Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotetun tuen ennakkoa maksetaan 75 prosenttia tuenhakijan hallinnassa 1.3.2014 olevan viitemäärän perusteella lasketusta tuen määrästä.
Lopullisia kansallisia kotieläintukia haetaan kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta päätukihaun yhteydessä viimeistään 30.4. joko sähköisesti tai paperilomakkeilla 101B (sika- ja siipikarjatalouden tuki) ja 101C (hevoset ja kutut) sekä tarvittaessa paperilomakkeella 144 (naudat).
MT
Vipu-palvelun kirjautumissivu:
https://vipu.mavi.fi.
Hakuohjeet ja -lomakkeet lomakepalvelusta:
www.suomi.fi/lomakkeet
Syötä hakusanaksi mavi ja lomakkeen numero (esimerkiksi mavi 139)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
