Ruotsi yksinkertaistaa eläintuotesääntelyä
Ruotsi yksinkertaistaa kotieläintuotteita ja -sivutuotteita koskevaa kansallista lainsäädäntöään.
Lupavaatimusten vähentäminen hyödyttää niin yrityksiä kuin yksityishenkilöitä, Ruotsin maatalousministeriö tiedotti alkuviikosta.
”Sääntömuutokset alentavat kustannuksia ja helpottavat tiettyjen tuotteiden käyttöä, joissa käyttö on aikaisemmin ollut tiukemmin säännelty.”
Esimerkiksi orgaanisten lannoitteiden käytössä pienien toimijoiden rekisteröitymisvaatimuksia vähennetään. Lannan kompostointiin tai biokaasulaitokseen kuljettamisen byrokratiaa vähennetään ja ruokajätteen hygienisoinnin vaatimuksia helpotetaan.
Lisäksi pykälien yksinkertaistamisen jälkeen Ruotsissa ei enää edellytetä lupaa lääninhallitukselta haudata kuolleita hevosia, mutta edelleen on noudatettava paikallisia ja EU:n säädöksiä.
Samoin riistaeläimistä syntyneiden jätteiden hautaamisessa noudatetaan jatkossa paikallisia ja EU:n sääntöjä.
Yksinkertaistetut säännöt astuvat Ruotsissa voimaan helmikuun alusta.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
