Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Avant versoi konkurssin raunioilta, nyt se on Suomessa markkinajohtaja ja pienkuormaajan yleisnimi

    200 eri työlaitetta tekevät kuormaajasta "sveitsiläisen linkkuveitsen".
    Markkinointisuunnittelija Ella Huilla ja myyntijohtaja Jani Käkelä uusien Avantien keskellä Ylöjärven tehtaalla.
    Markkinointisuunnittelija Ella Huilla ja myyntijohtaja Jani Käkelä uusien Avantien keskellä Ylöjärven tehtaalla. Kuva: Sanne Katainen

    Olipa kerran maatalouskonevalmistaja nimeltä Ylö-Tehtaat. Se teki koneita niin Suomeen kuin Pohjoismaihin, mutta ennen kaikkea itänaapuriin.

    Kun Neuvostoliitto 25 vuotta sitten romahti ja Suomeenkin iski lama, Ylö-Tehtaat kaatui.

    Tehtaalla tuotekehitys- ja markkinointitöissä olleelta Risto Käkelältä lähti työpaikka. Hän päätti lähteä yrittämään itse ja osti muutaman tuotteen tuoteoikeudet.

    Syntyi Avant Tecno.

    Ensimmäisenä vuonna Avant teki 86 pienkuormaaja, jotka oli tarkoitettu ennen kaikkea pienten maatilojen rehunjaon koneellistajiksi.

    Kasvu on ollut vahvaa. Nyt kuormaajia valmistuu 110 viikossa. Vuonna 2021 tähtäin on 150 koneessa per viikko, myyntijohtaja ja Avantin tuleva toimitusjohtaja Jani Käkelä kertoo.

    Maatalousasiakkaiden määrä on enää noin viidennes. Kuormaajia menee muun muassa viherrakentamiseen, kiinteistönhoitoon, hevostalleille, vuokraamoille ja omakotiasukkaille.

    Suomessa Avant on markkinajohtaja – ja monelle pienkuormaajan yleisnimi: kaikista kuormaajista puhutaan avantteina.

    80 prosenttia Ylöjärven tehtaan tuotannosta menee vientiin. Kaikkiaan kuormaajia on mennyt yli 80 maahan. Aktiivisia vientimaita on tällä hetkellä 45–55.

    Vaikka linjalta valmistuisi pitkä pätkä samaa mallia, kaikki kuormaajat ovat silti erilaisia. Jokaiselle on ostaja valmiina ja kuormaaja on varusteltu hänen toiveidensa mukaan.

    25 vuotta sitten Avantin kokoaminen oli käsityötä. Nyt linjalla on paljon automatiikkaa, ja lisää tulee. Meneillään on 10 miljoonan euron investointiohjelma.

    Kuormaajan osat leikataan metallilevystä kolmen laserleikkurin avulla.

    Särmäys eli levyjen taittelu muotoonsa tehdään käsikäyttöisellä koneella, mutta siihenkin on tulossa avuksi robotti.

    Hitsaajia tarvitaan edelleen, vaikka käytössä onkin kahdeksan hitsausrobottia.

    Valmiit osat saavat värinsä kahdessa automaattimaalaamossa.

    Avant valmistaa kahdeksaa eri pienkuormaajien mallisarjaa. Uusin ja suurin, 800-sarja, julkaistaan virallisesti huhtikuun alussa Saksassa.

    Se pystyy nostamaan 1 900 kiloa 3,5 metriin – tätä ovat toivoneet muun muassa isot karjatilat, joiden apevaunut ovat yhä suurempia, Jani Käkelä kertoo.

    Ehkä vielä kiinnostavampi on dieselkäyttöisten kuormaajien rinnalle tullut täyssähköinen E-sarja.

    E5-malli on suosittu maatiloilla, missä töitä tehdään usein sisätiloissa. "Eläimille ja ihmisille on hyvä, että päästään eroon pienhiukkas- ja typen oksidi -päästöistä", Käkelä toteaa.

    E5-malli ei Käkelän mukaan ole paljon kalliimpi kuin vastaavan kokoinen dieselmalli. Sen käyttöaika on 1–2 tuntia, sitten tarvitaan viiden tunnin lataus.

    E6-mallin akkutekniikka on kehittyneempi. Litiumakulla toimivalla kuormaajalla voi työskennellä neljä tuntia, ja se latautuu tunnissa.

    Akut on Avantille kehittänyt Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehdas. "Ainoa partneri Suomessa, joka hallitsee tämän homman kunnolla", Käkelä sanoo.

    Kuormaajasta tekee monikäyttöisen se, että Avantilla on tarjolla 200 erilaista työlaitetta. Suosituimpia ovat kauhat, trukki- ja rehupiikit sekä puskulevyt.

    Kaiken kokoissa malleissa on sama kiinnityslevy, joten pykälää isomman koneen ostava voi edelleen käyttää vanhoja työlaitteitaan.

    "Moni tykkää siitä, että kone sopii useanlaisiin töihin. Tämä on sellainen pienkuormaajien sveitsinlinkkari", Käkelä kuvaa.