Vaikka Apetitin tulos parani hieman, jäi se vielä pakkaselle
Operatiivinen liiketulos nousi vuoden ensimmäisellä kvartaalilla viime vuoden -1,6 miljoonasta -1,0 miljoonaan.Liiketulos kääntyi siis varovaiseen nousuun, vaikka se pysyikin yhä negatiivisena.
"Operatiivisen liiketuloksen kehityssuunta on oikea, mutta täysin epätyydyttävä. Siitä olen iloinen, että saimme suunnan käännettyä ja ensimmäisen vuosineljänneksen liiketappio pieneni ja tultiin lähemmäs nollaa", Apetitin toimitusjohtaja Juha Vanhainen kertoo.
Kauden tulos oli -2,2 miljoonaa, kun se vuosi sitten oli -2,3 miljoonaa euroa. Yrityksen liikevaihto puolestaan laski neljä miljoonaa. Alkuvuoden liikevaihto oli 87,5 miljoonaa euroa, kun vuonna 2015 se oli 91,5 miljoonaa euroa.
Liikevaihdon laskua selittää Vanhaisen mukaan erityisesti viljan liikevaihdon -19 prosentin pudotus viime vuodesta.
Viljakauppa on kärsinyt kansainvälisten markkinoiden hiljaisuudesta, ja sen maailmanmarkkinahinnat ovat laskeneet. Viime vuonna Apetit myi viljaa 180 tuhatta tonnia, kun tänä vuonna se pääsi 150 tuhanteen tonniin.
"Ostajat eivät halua ostaa viljaa enempää kuin välttämättömästi tarvitsevat, koska he odottavat hintojen laskevan. Myyjät eivät halua myydä, koska he odottavat hintojen nousevan."
Kalajalosteiden operatiivinen liiketulos parani viime vuodesta puolella. Se jäi tosin yhä negatiiviseksi -0,9 miljoonaan. Ruokaratkaisuissa ja öljykasvistuotteissa oli varovaista plusmerkkistä kasvua viime vuodesta.
Investoinnit nousivat 1,9 miljoonasta 4,1 miljoonaan, ja esimerkiksi Kirkkonummen pakkaamon laajennus valmistuu kesällä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

