Yliö: Suomen maataloudella on edessään umpikuja tai suuri suunnanmuutos

Suomen maatalouden tulevaisuus: vain jättimäisiä tiloja vai sittenkin moninainen tilarakenne, kirjoittaja kysyy. Kuva: Kari Salonen, Pekka Fali, Jaana Kankaanpää

Suomen maatalouden rakenne-, tuki-, neuvonta- ja koulutuspolitiikka on pitkään ollut viritettynä maatilojen kasvun taajuudelle. Taajuus on tarjonnut lääkkeeksi kaikkiin vaivoihin rakennekehitystä, kasvua, erikoistumista eli yksipuolistumista ja polkua kohti ”elinkelpoisia tiloja”.

Milloinkahan se määränpää saavutetaan? Sitten kun Suomessa on 300 kotieläintilaa – jotka kannattavat edelleen huonosti?

Kuka haluaa katsoa polun päähän? MTK:n tuore puheenjohtaja haluaa tehdä järjestöstä houkuttavan ”myös” laajentaville tiloille. ”Nuorten tulisi nähdä mahdollisuuksia ei umpikujia”, hän kommentoi MTK:n valtuuskunnalle tultuaan valituksi.

Suomen maatalouden rakennekehitys on ollut 2000-luvulla nopeaa. Viimeisen vuosikymmenen aikana tavanomaista suurempien kirjanpitotilojen keskikoko on kasvanut suunnilleen 20 prosenttia, mutta yrittäjätulon ostovoima on silti pienentynyt (kolmen vuoden keskiarvot). Viljelijät eivät siis ole saaneet korvausta lisätyöstä ja lisäriskeistä. Samalla ovat kasvaneet viljelijöiden jaksamis- ja mielenterveysongelmat.

Maatalousluonnon monimuotoisuuden kaikki indikaattorit ovat trendinomaisessa laskussa. Yhteiskunta rahoittaa niin suurten navetoiden rakentamista, että lehmät eivät voi käytännössä laiduntaa ja tuottaa monimuotoisuushyötyjä ilmastopäästöjensä vastapainoksi.

Monet toki hyötyvät kehityskulusta. Elintarvikejalostajat voivat pian hakea edulliset raaka-aineensa muutamasta pisteestä valtateiden varsilta, joita rospuutto ei vaivaa. Massatuotteet voidaan myydä kaupalle entistä edullisemmin, ja kauppa voi kääriä pelkästä logistiikasta yhä suuremmat voitot.

Tämän polun päässä voi kuitenkin häämöttää karu loppu.

Maataloutta ei kohta enää pidetä osana maaseutua tai luontoympäristöä vaan irrallisena tuotantosaarekkeena, joka nojaa tuontitavaraa oleviin fossiilipanoksiin – vaikka sillä olisi elinkeinoista parhaat edellytykset irtaantua tästä ilmastonmuutoksen juurisyystä sekä torjua luontokatoa maatalouselinympäristöissä.

Vallan ja tuotannon keskittyminen uhkaa ruokaturvaa. Alhaisimpiin mahdollisiin tuotantokustannuksiin kykenevät tilat ovat isoja ja sijaitsevat tuotantokeskittymissä. Tarttuva tauti, parin ison kanalan tulipalo tai rintamaiden sadekesä leikkaa suuren osan maataloustuotannosta.

Erityisen huolestuttavaa on kuitenkin se, että meiltä saattavat loppua viljelijät, jotka haluavat pelata näillä säännöillä.

Teimme Etelä- ja Pohjois-Savon maatalouden tulevaisuutta koskevassa hankkeessa laajan satunnaisotantaan perustuvan kyselyn 18–30-vuotiaille nuorille. Tulokset edustavat perusjoukkoa tilastollisesti luotettavalla tavalla.

Viljelijän ammatti on edelleen unelma monelle nuorelle, mutta näistä nuorista vain 23 prosenttia pitää nykyistä mallia toivottavimpana tulevaisuutena.

Peräti 77 prosenttia tulevaisuuden viljelijöistä haluaa tuottaa ruokaa nykyistä paikallisemmalla, monimuotoisemmalla, pientilavaltaisemmalla, omavaraisemmalla ja luontoystävällisemmällä mallilla. Halpuuteen perustuva malli ei mahdollista näiden vaihtoehtojen toteutumista.

Tuodaanko Suomeen kohta teurastajien, marjanpoimijoiden ja lomittajien lisäksi myös viljelijöitä ulkomailta?

Jos halutaan, että maataloustuella on yhteiskunnan hyväksyntä, ruokaturvalla on riittävän monta kannattelijaa ja elinkeino kiinnostaa riittävän monia suomalaisia nuoria, meillä tulisi olla yhden pakotettuun kasvuun ja yksipuolistumiseen perustuvan liiketoimintamallin sijasta useita tuettuja ja kannattavia malleja maatalouden harjoittamiseen.

Uuden polun kulkijoita ja edelläkävijöitä on jo olemassa. He ovat kaivanneet vetoapua jo pitkään. Yllättäen vetoapu on nyt löytynyt hallinnosta.

Maa- ja metsätalousministeriö on tuoreen ruokastrategian visiossa nostanut esille kahden rinnakkaisen ruokajärjestelmän mallin. Toinen niistä perustuu halpaan ruokaan ja toinen paikalliseen, vuorovaikutteiseen ruokajärjestelmään. Rohkea tulevaisuusveto!

On hienoa, että yhä syvemmälle umpikujaan johtavan polun viereen aletaan viimein hahmotella toista polkua.

Teollisuutta ja varsinkin kauppaa kiinnostaa kuitenkin ensisijaisesti mahdollisimman alhainen sisäänostohinta. Tuottajajärjestökin näyttää takertuvan entistä tiukemmin halvan ruuan malliin. Se malli ei ratkaise nykyisen ruokajärjestelmän ongelmia eikä houkuttele nuoria alalle.

Ruokaturva vaatii tilojen, tuottajien, tuotannon, tuotantotapojen ja -paikkojen moninaisuutta. Se ei voi rakentua äärimmilleen tehostetun, keskittyneen ja yksipuolisen tuotannon varaan, vaikka monet näyttävät näin edelleen uskovan tai toivovan.

Tuomas Kuhmonen

FT, KTT, MMM, dosentti, agronomi

Vesanto