Arvio: Mavi on pärjännyt hyvin tukien maksajana, mutta viestintä meni pieleen
Ulkoisen arvion Maaseutuvirastosta teetti Maa- ja metsätalousministeriö.
Tuottajat vaativat Mavin johtoa tilille tukimaksatuksen viivästyksistä maaliskuun suurmielenosoituksessa Helsingissä. Kuva: Jaana KankaanpääMaaseutuvirasto Mavi on eurooppalaisessa vertailussa täyttänyt tehtävänsä EU-tukien maksatuksessa hyvin, päättelee Maa- ja metsätalousministeriön teettämä arvio.
Uuden ohjelmakauden tukimuutokset yhdessä tietojärjestelmäongelmien kanssa herättivät laajaa tyytymättömyyttä. Maksatusten viivästys on osunut kipeästi kannattavuuskriisin kanssa painiviin viljelijöihin.
Monet ongelmista eivät johdu vain Mavista, ministeriö korostaa tiedotteessaan.
Arvioitsijoiden mielestä Mavi olisi voinut hoitaa viestinnän paremmin. Ongelmien syistä ei tiedotettu riittävän avoimesti, asiakaslähtöisesti ja ratkaisuhakuisesti.
Arvioitsijat ehdottavat lisäksi Maville nykyistä vahvempaa roolia tukien valmistelussa. Silloin maksatuksen näkökulma tulisi paremmin huomioitua.
Viraston alueellistaminen eli muutto Seinäjoelle onnistui arvion mukaan hyvin, vaikka puolet henkilöstöstä vaihtui. Henkilökunta on osaavaa ja sitoutunutta.
Arvion teki Solita Oy. Mavista ei ole sen 9-vuotisen olemassaolon aikana aiemmin tehty ulkopuolista kokonaisarviointia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
