Puinnit ovat lopuillaan
Puinnit ovat lähellä loppuaan tältä syksyltä. Alueesta riippuen viikon alussa pelloista oli puitu 90–95 prosenttia.
Ohrasta oli tämän viikon alussa puimatta 2–10 prosenttia ja kaurasta 5–20 prosenttia, kertoo Vilja-alan yhteistyöryhmä (Vyr) puintikatsauksessaan.
Viljoista eniten oli puimatta kevätvehnää, ja alueelliset erot sen puinneissa olivat suuremmat kuin ohralla ja kauralla. Esimerkiksi Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä kevätvehnäsato on lähes korjattu, mutta Etelä-Pohjanmaalla kevätvehnästä on puitu vasta 50–60 prosenttia.
Öljykasvien puinnit olivat Uudellamaalla, Kymenlaaksossa, Keski-Suomessa ja Savossa edenneet puoliväliin tai hieman sitä pidemmälle. Satakunnassa sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla öljykasvien puinteja on aloiteltu, mutta tämän viikon alussa vasta 10–30 prosenttia niistä oli puitu.
Puintisäät ovat olleet pääasiassa tänä syksynä hyvät ja puintikosteudet alhaisia, 12–18 prosenttia.
Voimakas aamu- ja iltakaste lyhentävät syksyn edetessä puinteihin päivässä käytettävää aikaa.
Vyrin mukaan viljasato näyttää laadultaan pääosin hyvältä. Laadussa on alueellisia ja tilakohtaisia eroja.
Kauralla on ollut jonkin verran pientä jyvää ja hehtolitrapainot ovat jääneet tavanomaista alhaisemmaksi. Surkastuneita jyviä on ollut tähänastisissa näytteissä viime vuotta enemmän.
Ohran hehtolitrapainot ovat olleet yleisesti viime vuotta korkeammalla tasolla. Vehnällä hehtolitrapainot ovat olleet keskimääräiset.
Syysviljojen kylvöalat ovat kasvamassa edellisistä vuosista. Ensimmäiset syysviljat ovat orastuneet.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
