Meritähtiä luomukanoille, nonparelleja ja levää lehmille – Tässä tulevat rehumaailman erikoisuudet
Kun rehujen hinta nousee tai tiettyä raaka-ainetta on saatavilla paljon, tuotantoeläinten ruokintasuunnitelma voi saada mielikuvituksekkaita piirteitä.
Meritähtiä on Tanskan vesissä yllin kyllin, mutta pian niitä jalostetaan luomusikojen ja -siipikarjan rehuksi. Kuva: PixabayRehut ovat kotieläintuotannon merkittävimpiä kustannuseriä. Ei siis ihme, että mielikuvitus on otettu kotieläinten ruokinnassa käyttöön. Tässä ovat toimituksen poiminnat erikoisempien rehutrendien aallonharjalta.
Meritähdet. Meritähtiä on Tanskassa pitkään haluttu käyttää valkuaisrehuna. Nyt EU:n komissio on hyväksynyt niiden käytön kalavalkuaisen lähteenä. Asiasta kertoo ruotsalainen Lantbruk-lehti. Meritähtiä on niin paljon, että ne on koettu Tanskassa ympäristöongelmaksi.
"Kiitos Tanskan EU-diplomatian, voimme nyt käyttää meritähtiä rehuna", iloitsee maan ympäristö- ja elintarvikeministeri Esben Lunde Larsen lehdistötiedotteessa.
Meritähdistä aiotaan tehdä valkuaispitoista jauhoa, jota on tarkoitus käyttää luomumunien ja -sianlihan tuotannossa.
Karkki. Yhdysvalloissa on jo pitkään hyödynnetty varsin poikkeuksellisia lisärehuja. Kun rehumaissin hinta nousi vuonna 2012, makeisten käyttö rehuna tiloilla yleistyi. Lehmille syötettiin muun muassa suklaapatukoita, nallekarkkeja, vaahtokarkkeja ja jopa kaakaojauhoa.
"Kun maissin hinta nousi, viljelijät joko möivät karjansa tai ostivat vaihtoehtoisia rehuja", kertoi lypsykarjatilallinen Mike Yoder CNN:lle. Hän päätyi lopulta syöttämään lehmilleen rehun seassa muun muassa koristeluun tarkoitettuja, värikkäitä nonparelleja. Yoderin mukaan häntä neuvottiin pitämään makeisten osuus rehusta noin kolmessa prosentissa.
Mielikuvituksellisemmatkin rehunlähteet kelpaavat, kun säästöjä on tiedossa. "Eräs viljelijä Montanassa osti kokonaisen lastin suolakeksejä lehmilleen", mainitsee samassa artikkelissa idaholainen kotieläinten ravitsemustieteilijä Chuck Hurst.
Levä. Meren vihreä valkuaiskulta on herättänyt maailmalla paljon kiinnostusta. Mikrolevässä on paljon proteiinia ja sillä on korvattu osa soijasta munivien kanojen, broilerien sekä sikojen ruokinnassa.
Suomessa on testattu myös lehmien leväruokintaa sekä kokeiltu levän kasvatusta Anjalan maatalousoppilaitoksella. Mikrolevät kasvavat nopeasti ja tuottavat biomassaa jopa tuhat kertaa nopeammin kuin maanpäälliset viljelykasvit.
"Spirulina-mikrolevä maistui lehmille hieman huonommin kuin soija- ja rypsirouhe, mutta tuotoksiin tai maidon laatuun vähäisemmällä syönnillä ei ollut vaikutusta. Lehmät korvasivat vähäisempää valkuaisrehun syöntiä syömällä enemmän säilörehua", kertoi huhtikuussa Suomalaiselle Maaseudulle tohtorikoulutettava Marjukka Lamminen.
Kärpäsentoukat. Proteiinintäyteinen toukka maistuu yksimahaisille mainiosti.
MT uutisoi hiljattain venäläisestä Zooprotein-kasvuyrityksestä, jonka tuottamaa kärpäsentoukkarehua voi hyödyntää sikojen ja siipikarjan ruokinnassa.
Myös Suomessa on perustettu useita hyönteisten kasvatukseen keskittyviä start up -yrityksiä. Hyönteisjauhon käyttö rehuissa ei tosin ole vielä mahdollista EU-lainsäädännön takia.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
