Ilkka: Kolmelta eteläpohjalaiselta karjatilalta on löytynyt salmonellaa
Salmonella löytyi rutiinitarkastuksissa. Naudoilla ei ollut sairauden oireita.
Salmonella johtaa mittaviin puhdistusurakoihin tartunnan saaneilla nautatiloilla. Kuvituskuva ei liity salmonellatapauksiin. Kuva: Johannes TervoKolmelta nautatilalta on löytynyt salmonellaa Etelä-Pohjanmaalla, kertoo Ilkka-lehti. Tartuntoja on sekä maito- että lihakarjatiloilla, ja osa on Kauhavan alueella.
Alueen eläinlääkäripalveluista vastaavan johtavan hygieenikon Seppo Kankaan mukaan koko maakunnassa salmonellaepäilyjä on kymmenkunta.
Salmonella löytyi eläimille tehdyissä rutiinitarkastuksissa.
"Eläimet eivät ole olleet mitenkään sairaita, omistajat eivät ole huomanneet yhtään mitään. Kun on otettu näytteet, siinä on sitten löytynyt", Kangas kertoo.
Syy salmonellatartuntoihin ei ole selvinnyt. Linnut, jyrsijät tai vapaasti liikkuvat kissat ovat mahdollisia salmonellan levittäjiä.
Tiloille salmonellatartunnasta koituu merkittäviä lisäkustannuksia ja mittavia puhdistustoimia.
Ilkka: Salmonellaa löytynyt Etelä-Pohjanmaalla kolmelta tilalta, osa tiloista Kauhavalla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
