Mediat: Laittomat työntekijät kannattelevat Yhdysvaltain lihateollisuutta – Trumpin maahanmuuttopolitiikka aiheuttaisi kaaoksen
Donald Trumpin suunnittelemat laittomasti Yhdysvalloissa olevien massakarkotukset saisivat liittovaltion maatalouden ja lihateollisuuden polvilleen. Ilman paperittomia työntekijöitä elintarvikeketju olisi pahassa pulassa.
Wired-lehden mukaan noin viidennes Yhdysvaltojen lihanjalostusteollisuuden työntekijöistä on laittomasti maassa. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo HaimiLihaa jalostava elintarviketeollisuus ei Yhdysvalloissa pärjää ilman laittomasti maassa olevia työntekijöitään, uutisoi Pigprogress. Nyt teollisuus on hätää kärsimässä, sillä 20. päivä tammikuuta presidenttinä aloittava Donald Trump on ilmoittanut aloittavansa laittomien maahanmuuttajin karkottamisen.
Wired-lehden mukaan noin viidennes lihanjalostusteollisuuden työntekijöistä on niin sanottuja paperittomia. Teollisuuden lisäksi paperittomia ihmisiä työskentelee laajasti maatiloilla eri puolilla Yhdysvaltoja. Uutissivusto Statelinen mukaan noin 40 prosentilla maataloustyöntekijöistä ei ole laillista oikeutta työskennellä Yhdysvalloissa.
Statelinen mukaan työvoiman karkottaminen voi kaataa sellaisten osavaltioiden talouksia, joissa maatalous ja ruokaan liittyvät teollisuudenalat ovat ratkaisevassa asemassa.
Entinen Yhdysvaltain maatalousministeriön apulaisministeri Chuck Conner varoitti taannoin, että jos laittomat työntekijät karkotetaan, tuotantoa ei enää ole. Elintarvikkeiden hinnoilla olisi hänen mukaansa vain yksi suunta: ylös. Conner on myös National Council of Farmer Cooperativesin puheenjohtaja.
Amerikkalaisia fyysisesti raskas ja huonosti palkattu työ maatiloilla ja elintarviketeollisuudessa ei Pigprogressin mukaan kiinnosta.
Pigprogress: US pork processing: preparations underway for mass deportations of illegal workers - Pig Progress
Wired: US Meat, Milk Prices Should Spike if Donald Trump Carries Out Mass Deportation Schemes
Stateline: Trump migrant deportations could threaten states’ agricultural economies
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
