Maidon-tuotanto ei pysy kysynnän vauhdissa
Maidon kulutus maailmassa kasvaa vauhdilla, kun väkimäärä lisääntyy ja hyvin toimeentulevan, ostokykyisen keskiluokan määrä kasvaa.
Jos kulutuksen kasvu jatkuu tähänastista tahtia, vuonna 2030 maidon kysyntä on 50 prosenttia suurempi kuin nyt, Valion alkutuotantojohtaja Juha Nousiainen kertoi nuorkarjan vuoden avausseminaarissa Helsingissä tiistaina.
”Moni asiantuntija on sitä mieltä, että tuotantoa ei ole mahdollista kasvattaa samaa vauhtia.”
EU:n maidontuotanto kääntyi kasvuun heinäkuussa, Suomen jo viime huhti–toukokuun vaihteessa, Nousiainen kertoi. Vauhdittajina ovat kova kysyntä ja korkeat hinnat.
Tuotannon kasvun on ennakoitu alentavan hintoja. ”Niiden arvioitiin laskevan jo nyt keväällä, mutta tällä hetkellä niin ei näytä käyvän.”
Maitokiintiöjärjestelmän poistuminen kasvattaa tuotantoa etenkin Saksassa, Hollannissa ja Irlannissa, Nousiainen totesi. Vielä viisi vuotta sitten arvioitiin, että seurauksena on iso markkinahäiriö. Nyt tuotannon kasvuarviot ovat paljon pienemmät, hän totesi.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
