Lepaan kolmipäiväiseen näyttelyyn tutustui 7 700 puutarha- ja viheralan ammattilaista
Vilkkain päivä oli torstai, jolloin seminaarit niittyjen hoidosta ja uusista kasvualustoista keräsivät kiinnostuneita.
Hymy ja kauhistus vaihtelivat katsojien kasvoilla erikoista valikoimaa tarkastellessa. Kuva: Carolina HusuLepaa 2023 -näyttely Hattulassa on päättynyt hyvissä tunnelmissa. Kolmen päivän aikana tapahtumaan tutustui reilut 7 700 henkilöä. Näyttelyn järjestäjien mukaan määrä vastasi kävijämäärätavoitteita. Viime vuonna kävijöitä oli noin 350 vähemmän. Vilkkain päivä oli torstai. Päivän seminaarit niittyjen hoidosta ja uusista kasvualustoista keräsivät kiinnostuneita ja kuntien sekä seurakuntien väkeä.
Näytteilleasettajia oli tänä vuonna reilut 160 eli saman verran kuin viime vuonna. Myös säiden haltija suosi tapahtumaa, eikä sateenvarjoja juuri tarvittu.
Näyttelyn hauskaksi oheistapahtumaksi tarkoitettu rumien maljakkojen näyttely ja äänestys osoittautui kiinnostavaksi ja kilpailu sai huomiota aina ulkomaita myöden.
”En olisi ikinä uskonut, että tämä kiinnostaa näin paljon. Mutta asia taitaa olla tuttu monille, ja lähestymistapa ehkä oli nyt poikkeuksellinen, kun kilpailtiin rumuudesta eikä kauneudesta", naurahtaa idean keksinyt näyttelypäällikkö Elina Vuori.
Lepaa-näyttelyä on järjestetty jo vuodesta 1964 lähtien. Ensi vuonna luvassa on 60-vuotisjuhlanäyttely, joka järjestetään 15.–17. elokuuta 2024.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



