Tanskan uudessa hallituksessa ei ole maatalousministeriä ollenkaan – ensimmäinen kerta 130 vuoteen
Tanska on ainoa EU-maa, jolla ei ole maatalousasioista vastaavaa ministeriä.Tanskan uudessa hallituksessa ei ole maatalousministeriä.
Asiasta kertovat muun muassa tanskalainen maatalouslehti Landbrugs Avisen ja ruotsalainen maatalouslehti ATL.
Tanskaan nimitettiin viime viikolla uusi pääministeri Mette Fredriksenin hallitus. Siinä on yhteensä 21 ministeriä. Maatalousministeriä hallituksessa ei ole. Samalla entinen maatalousministeriö on lakkautettu.
Tanska on näin ainoa EU-maa, jolla ei ole maatalousasioista vastaavaa ministeriä. Landbrugs Avisenin mukaan viimeksi maatalousministeriä ei ole Tanskan hallituksessa ollut vuonna 1896. Lehti muistuttaa, että Tanska on merkittävä maatalousmaa.
Aiemmin maatalousministerille kuuluneet tehtävät jaetaan nyt useisiin eri ministeriöihin. Monet maatalousasioista kuuluvat vasta perustetun luonto- ja eläinsuojeluministeriön alaisuuteen, kertoo ATL.
Tanskan vaaleja leimasi ATL:n mukaan laaja keskustelu maatalouskysymyksistä. Vaalit järjestettiin maaliskuussa. Hallitusneuvotteluja käytiin pitkään.
ATL: Danmark tillsätter regering utan jordbruksminister
Landbrugs Avisen: Ny minister begræder ikke farvel til landbrugstitel: Det er oplagt
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








