Pensasmustikkasato jää viimevuotista pienemmäksi
Viime vuoden kehno lämpösumma verotti tämän kesän pensasmustikkasatoa. Parhaimpina vuosina jokainen pensas on tuottanut kaksi kiloa satoa, muttei tänä vuonna, kertovat pensasmustikan viljelijät Kirsi ja Jussi Jaakkola Liperistä.”Pensasmustikat eivät ehtineet tuleentua kunnolla, mikä vaikuttaa tämän kesän satoon”, Jussi Jaakkola selittää.
Pääsato on tältä vuodelta jo kerätty. Käsinkeruu kesti vain kolmisen viikkoa, kun aiempina kesinä satoa on kerätty puolta pidempään.
”Vaikka sadon määrä sanelee marjan hinnan, olemme yrittäneet välttää suuria hintavaihteluja, jotta asiakkaat pysyvät tyytyväisinä.”
Jaakkolat uskovat pensasmustikkaan, he aikovat laajentaa viljelmää 1,5 hehtaarilla ensi keväänä. Pensasmustikan lisäksi heitä kiinnostavat muutkin erikoismarjat, kuten mesimarja, lakka ja puolukka.
”Suomessa olisi erinomaiset edellytykset viljellä puhtaita ja laadukkaita marjoja”, sanoo Kirsi Jaakkola .
Pensasmustikoita on saatavilla kaupoista lähes ympäri vuoden tuontimarjojen ansiosta.
Jaakkolat suhtautuvat epäillen tuontimarjojen alkuperiin.
”Kellä on lopulta varmuus marjojen oikeasta alkuperästä, kun niitä kuljetellaan ympäri maailman?” he kysyvät.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


