”Mikä laulaen tulee, se hirnuen menee”
Vielä kuutisen vuotta sitten muusikko Bablo olisi nauranut ajatukselle, että hänellä on joskus hevosia. Ajatukset kuitenkin muuttuivat, sillä nyt miehellä on vuokratallissaan ponin lisäksi kolme ravihevosta.Hevosista on tullut olennainen osa Bablon elämää, mutta ne eivät ne ole syrjäyttäneet laulamista.
”Ääneni on elättänyt minut 28 vuotta, ja sen se tekee edelleenkin. Oikeastaan se mahdollistaa hevosharrastuksen. Mikä laulaen tulee, se hirnuen menee”, käheästä äänestään tunnettu laulaja kertoo.
Bablon viikoissa on selvä työnjako: arkipäivät ollaan hevosten kanssa, viikonloput keikkaillaan.
Koska ravihevosia pitää myös harjoituttaa, on arki täynnä työtä. Toisaalta hevoset ovat loistava vastapaino keikkamuusikon työlle.
Mies kertoo käsittelevänsä hevosiaan hieman eri tavoin kuin ammattiravivalmentajat, sillä hän antaa niille enemmän ihmiskontakteja.
”On hyvä, että on jatkuva kontakti eläimiin, koska silloin huomaan, jos jotakin on pielessä. Käyn esimerkiksi aina iltaisin halaamassa jokaista hevosta.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



