Halpatuonti kutistaa leikkokukkien kasvatusta
Suomalainen leikkokukka-ala oli suurimmillaan 80 hehtaaria vuonna 1990. Noista ajoista on tultu alas reippaasti, selvästi alle kymmenykseen huippuvuosista.Viime vuonna leikkokukkia viljeltiin runsaalla kuudella hehtaarilla, kertoo toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.
Leikkoruusuja kasvoi viime vuonna noin neljällä hehtaarilla, ala puolittui edellisestä vuodesta.
Tukitilastojen mukaan lopulla kahdella hehtaarilla viljeltiin pääasiassa gerberaa.
Jalkanen kertoo, että jo ennen Euroopon unionin jäsenyyttä tiedettiin neilikan ja leikkokrysanteemin viljelyn loppuvan nopeasti EU-Suomesta.
Molemmat ovat kevyitä ja kestävät hyvin kuljetusta, joten niiden tuottaminen Suomessa ei enää ollut kannattavaa.
Reilun kaupan ruusut romauttivat laatukuvan
Monet muutkin kotimaiset kukat ovat saaneet väistyä edullisempien tuontileikkojen tieltä. Ainoastaan leikkoruusu on sinnitellyt, mutta nyt senkin viljely on henkitoreissaan.
Syynä ovat reilun kaupan ruusut, jotka tulivat markkinoille vuonna 2006, Jalkanen selittää.
”Ne vauhdittivat merkittävästi jo käynnissä ollutta ruusun alamäkeä romauttamalla hinnat. Samalla ne tuhosivat käsityksen ruususta arvokukkana.”
Enimmillään Suomessa ostettiin liki satamiljoonaa ruusua. Niiden kaupan arvo oli neljännes koko kukkamarkkinoista.
Nyt niiden menekki on tästä enää kolmannes ja kaupan arvo enintään kymmenesosa kukkabisneksestä, Jalkanen kertoo.
Ensi vuonna leikkoruusuja viljellään entistä pienemmällä alalla, koska Huiskulan Puutarha lopettaa kannattavuussyistä niiden viljelemisen.
Lähde: Puutarha&Kauppa 4/2013
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



