Juurikkaan nosto savimailla hankalaa
Säkylän sokeritehdas käynnistyi keskiviikkona puolilta päivin. ”Tehoa nostetaan pikku hiljaa sen mukaan, miten raaka-ainetta saadaan”, Sucroksen maatalousjohtaja Matti Kukkola kertoo.Nostokelit ovat vaikeat. ”Monesta suunnasta on kuulunut, että tosi märkää on ja pellot pehmeitä”, Kukkola kertoo.
Säkylän suunnalla korjuu sujui torstaina. ”Mutta savisilla alueilla Varsinais- ja Vakka-Suomessa on ongelmia.”
Nostoja hidastaa myös se, että viljaakin on paljon korjaamatta.
Vaikka kasvukausi on ollut viime vuotta heikompi, juurikas näyttää Kukkolan mukaan hyvän kokoiselta.
Viiden viime vuoden keskisato on 40 tonnia hehtaarilta, ja lähelle sitä on mahdollista päästä, hän sanoo. ”Ehkä sinne 38 tonnin tietämille.”
Tänä syksynä juurikkaita tulee 751 sopimusviljelijän pelloilta. Juurikasta kasvaa 11 800 hehtaarilla.
Täysillä käydessään tehdas käsittelee multaista juurikasta noin 8 000 tonnia vuorokaudessa. Se tarkoittaa keskimäärin 250 rekkakuormaa päivässä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



