Maatilainvestointeihin saatava riittävät vakuusratkaisut myös Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa, vaatii MTK-Pohjois-Savo
Tuottajille on myös hyvin tärkeää, että maataloustukien ennakkomaksut on toteutettava samoilla määrillä ja aikataululla kuin päättyvällä ohjelmakaudella.Maatalouden alhainen yrittäjätulo näkyy maataloustuotannon lopettamisena kannattamattomana. Erityisen paljon maataloustuotanto on vähentynyt itäisestä ja pohjoisesta Suomesta, huomauttaa MTK-Pohjois-Savo kokoustiedotteessaan.
Tuottajaliitto vaatii, että Parlamentaarisen maatalouden tulos- ja kehitysnäkymien arviointiryhmän ehdottamat toimenpiteet on otettava mukaan hallitusohjelmaan.
Toimista tuottajaliitto nostaa esiin muun muassa elintarvikemarkkinalain, hankintalain ja kilpailulain tarkastelun sekä elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantioikeuksien laajentamisen. Myös elintarvikeketjun taloudellista tilastointia pitää kehittää.
”EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ohjelmakauden muutoksen vaikutuksia viljelijöiden maksuvalmiuteen on lievitettävä. Tämä tarkoittaa, että maataloustukien ennakkomaksut on saatava maksuun samoilla määrillä ja aikataululla kuin päättyvällä ohjelmakaudella. Jos tukimaksuihin tulee viiveitä, on viivästyksen ajalle järjestettävä valtion väliaikainen rahoitus”, tiedotteessa todetaan.
Työryhmän esityksen lisäksi tarvitaan toimia, jolla voidaan puolustaa maatalouden tuottajahintoja niin, että ne vastaavat kustannuksia, MTK-Pohjois-Savo linjaa.
Myös maatalouden kustannuksia alentavia toimenpiteitä tarvitaan, kuten sääntelyn purkamista. Kiinteistövero tulee poistaa maatalouden tuotantorakennuksilta ja maatalouden maksamat energiaverot tulee palauttaa täysimäärisesti, liitto toteaa.
Maksuvaikeuksissa oleville tiloille liitto perää lainojen järjestelyohjelmaa ja maatilojen käyttöpääomarahoitukseen korkosuojausta sekä vakuuksien järjestämistä.
”Itäisen- Keski- ja Pohjois- Suomen maatilainvestointien tulee saada riittävät vakuusratkaisut ja avustustasoihin tulee tehdä alueelliset korotukset” MTK-Pohjois-Savo linjaa.
Myös satokasvien luonnonhaittakorvauksen tasoa tulisi liiton mielestä korottaa itäisessä ja pohjoisessa Suomessa.
”Vastaavasti alojen, joilla ei satokasveja viljellä luonnonhaittakorvauksen taso voi olla nykyistä matalampi”, liiton tiedotteessa todetaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






