Sianlihamarkkinoilla synkkää, siipikarjanlihan kysyntä kasvaa
Siipikarjanlihan käyttö kasvaa paitsi kotikeittiöissä, myös valmistuotteissa, ravintoloissa ja suurkeittiöissä.Sika- ja siipikarjamarkkinat eroavat tällä hetkellä toisistaan kuin yö ja päivä, asiantuntija Marjukka Manninen MTK:sta arvioi.
Sianlihamarkkinoilla tilanne on synkkä. Sekä tuotanto että kulutus alenevat. Tuotannon laskun taustalla ovat muun muassa taannoinen ikävä salmonellatapaus isolla porsastuotantotilalla sekä viime kesän kuumuus ja kuivuus. Kulutusta taas alentaa muun muassa leikkeleiden kulutuksen lasku, joka iskee nimenomaan sianlihaan.
Siipikarjanlihan kulutuksen pitkään jatkunut kasvu taas jatkuu edelleen. Sekä broilerin että kalkkunan tuotanto kasvaa sen vetämänä.
Siipikarjanlihan käyttö kasvaa paitsi kotikeittiöissä, myös valmistuotteissa, ravintoloissa ja suurkeittiöissä.
Sekä siipikarjan että sianlihan hintoihin on saatu pientä kohennusta, mutta ne eivät ole missään suhteessa kuivan kesän aiheuttamiin kustannusnousuihin, Manninen toteaa.
Euroopassa sianlihatilanne näyttää Mannisen mukaan ristiriitaiselta. Hinnat ovat laskeneet, mutta tuotanto ei.
EU:n sianlihamarkkinoille odotetaan valoa Aasian kasvavasta kysynnästä. Kiinan-vienti on viime aikoina takkuillut, mutta Aasian-vientitilanteen uskotaan kohenevan keväällä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

