Navetasta kruisailemaan tai kuoroon
Lypsykarjatilan isäntä irrottautuu töistä mieskuoron harjoituksissa. Siellä ei voi ajatella muuta kuin laulamista. Kavereiden kanssa voi myös lähteä mopolla rennosti kruisailemaan.
Sipi-Heikki Tapanilan huolella kunnostettu Husqvarna Cornette -mopo on vuodelta 1959. Jämsälästen Mopohöperöiden yksi jäsen kunnosti mopoa nelisen vuotta, osia kromautettiin ja pyydystettiin oikeanlaista ketjunsuojuksen palaa. Kuva: Rami MarjamäkiKUHMOINEN (MT)
Tiistaisin Sipi-Heikki Tapanila hoitaa iltalypsyn tavallista aikaisemmin ja lähtee mieskuoron harjoituksiin.
”Maanantaisin on vielä kvartettiharkat”, Tapanila sanoo.
Kaveri houkutteli Tapanilan kuoroon maatalousoppilaitoksen jälkeen. Tapanila on aina harrastanut musiikkia; soittanut pianoa ja tämmännyt harmonilla pelimanneissa. 1970-luvulla hän soitti rumpuja rokkibändissä.
Hirvenmetsästystä sekä moottoripyöräilyä Tapanila harrastaa myös. Nykyisin Tapanila ajelee juuri entisöidyllä vuoden 1959 mopolla.
Laulaminen on hermolepoa
”Laulaminen on tosi kivaa hommaa”, Tapanila sanoo. ”Laulaessa voi keskittyä ja olla samanaikaisesti rento."
Kuhmoisten mieskuoro laulaa neliäänisesti, joskus jopa 8-äänisesti.
Jokaisen äänen stemma, melodinen linja, harjoitellaan erikseen. Sitten kun sujuu, harjoitellaan kaikki äänet yhdessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


