Lannoitteet halvempia kuin viime keväänä
Viime keväänä lannoitteet olivat ennätyksellisen kalliita. Nyt tonnihinnat ovat kymmeniä euroja alemmat.Lannoitteiden hinnat ovat tällä hetkellä viime kevättä alempana. Alan yrityksistä Belor agrolla ja Cemagrolla lannoitteiden tonnihinnat olivat maaliskuun lopussa lajista riippuen kymmenestä eurosta yli 30 euroon halvempia kuin vuosi sitten.
Täytyy kuitenkin muistaa, että lannoitekausi 2014/15 oli yksi kalleimmista 2000-luvulla. Tilastokeskuksen indeksien mukaan lannoitteet olivat joulukuussa 2015 halvempia kuin 2014 mutta kalliimpia kuin joulukuussa 2013.
Belor agro ja Cemagro ovat tämän vuoden puolella tehneet vain pieniä muutoksia hintoihinsa. Markkinajohtaja Yaran hintoja ei ole julkisesti saatavissa, mutta yleisessä tiedossa on, että norjalaisjätti on Suomessa kilpailijoitaan kalliimpi.
Lannoitteiden raaka-aineiden hinnat ovat laskeneet talvella. Voimakasta nousua raaka-aine hintoihin ei ole ollut näkyvissä. Maataloustuotteiden ja öljyn ohella myös niistä on ollut ylituotantoa maailmalla. Raakaöljyn hinta on hiukan noussut helmikuusta lähtien, mutta lannoiteyhtiöt ovat, etenkin öljyn hinnan laskiessa, vähätelleet öljyn hinnan merkitystä lannoitteiden hintaan.
Lannoitteiden kysyntä oli etenkin syksyllä ja keskitalvella vaimeaa maatalouden heikon kannattavuuden takia. Maaliskuussa muun muassa Hankkija kertoi lannoitekaupan vilkastuneen. Viime viikolla MTK-Satakunta arvioi, että monella tilalla on vaikeuksia ostaa tuotantopanoksia kevään kylvöille.
Viljelijät ovat jo usean vuoden ajan siirtäneet lannoitehankintoja yhä lähemmäs toukotöitä. Lähes joka vuosi lannoitteet ovat kuitenkin edullisimmillaan lannoitekauden alkaessa kesäkuun ja heinäkuun vaihteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

