24. luukku: Joulun lapsi syntyi talonpojan arkeen
Jouluevankeliumi on merkillinen kertomus. Siitä voi ammentaa eri tilanteisiin.Tänä jouluna puhuttelee se, että evankeliumi on myös pakolaiskertomus. Joosef ja Maria lähtivät Nasaretista epävakauden keskellä vaivalloiselle ja vaarojen täyttämälle matkalle Bethelemiin.
Bethelemissä lasta odottanut pari ei sopinut majataloon. Maria joutui synnyttämään seimessä, pilttuun ruokinta-astiassa. Joulun lapsi – maailmaa dramaattisesti parin vuosituhannen aikana muuttanut Jeesus-poika – syntyi eläinten hajuun, keskelle maaseudun arkea.
Ehkä tämä kohta oli pohjalaisisännän mielessä, kun hän tunnusti kerran saarnamiehelle tulleensa uskoon, kun tallissa kuului humahdus. Saarnamies arveli, ettei humahdus tullut ehkä sittenkään hengestä vaan tamman takapuolesta.
Kiinnostavaa on myös se, että evankeliumin mukaan joulun uutisen ensimmäiset todistajat olivat talonpoikia, paimenia, jotka olivat arjen töissä, ulkona vartioimassa laumaansa.
Voimme arvailla, miksi joulun perinteessä enkeli ei ilmoittanut vastasyntyneestä vallasväelle tai kirkonmiehille vaan paimenille keskellä heidän arkista työtään.
Ehkä siksi, että paimenten elämässä tärkeitä asioita ovat huolenpito, yhteisöllisyys ja nöyryys. Ehkä se oli viesti viljelevän ja eläimiä hoitavan työn tarkoituksesta.
Paimenet ymmärrettävästi pelästyivät enkelin ilmaantumista. Enkeli rohkaisi heitä: ”Älkää peljätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.”
Enkelin lisäksi paimenille ilmestyi jouluevankeliumin mukaan suuri, Jumalaa ylistävä taivaallinen sotajoukko. Meno Bethelemin kedolla oli tuolloin kovin epätavallista.
Päättyvä vuosi ei ole ollut helppo monelle – ei turvaa hakeville pakolaisille eikä monelle maaseudun ihmiselle. Heille erityisesti – mutta samalla meille kaikille – sopii enkelin rohkaisu: Älkää peljätkö.
Toivotan omasta ja Maaseudun Tulevaisuuden tekijäjoukon puolesta lehden lukijoille rauhallista ja onnellista Joulua ja hyvää alkavaa vuotta. Saamme käydä siihen rohkein mielin turhia pelkäämättä.
- Osaston luetuimmat

