Eläinmäärä ei ratkaise tilan kannattavuutta
Vaikka yleisesti ottaen maitotilojen kannattavuus paranee tilakoon kasvun myötä, eläinmäärä ei kerro suoraan sitä, miten kannattavaa tilan toiminta on.
Kun tarkastellaan tilojen kannattavuutta tilastojen esittämien keskiarvojen valossa, 80 lehmän navetassa tuotanto on kannattavampaa kuin 40 lehmän navetassa.
Tilojen välillä on kuitenkin huomattavia eroja.
Siksi kannattavimmat 40 lehmän tilat pärjäävät reippaasti paremmin kuin keskimääräiset 80 lehmän tilat, kertoo laskentatoimen päällikkö Arto Latukka MTT taloustutkimuksesta.
”Tilakoosta riippumatta toimintaa optimoimalla voidaan päästä hyvään tulokseen.”
Latukka puhui eilen Pellervon järjestämässä maitoalan tulevaisuusseminaarissa Helsingissä.
Latukan käyttämässä aineistossa tilat on jaoteltu eläinmäärän mukaan 10:n, 20:n, 40:n, 80:n ja 130 lehmän tiloihin.
Kannattavuuskertoimen perusteella 130 lehmän tilat erottuvat muista selvästi kannattavimpana. Kymmenen lehmän tilat ovat vähiten kannattavia.
Sen sijaan muilla ryhmillä kannattavuuskertoimet asettuvat hyvin lähelle toisiaan.
Latukka korostaa, ettei sellaista yksioikoista suositusta voi antaa, että 80 lehmän tilojen pitäisi laajentaa tuotantoaan 130:een lehmään.
”Tilaston perusteella emme voi tietää, millä tavalla tilat ovat eläinmäärän kasvattaneet 130:een. Siksi kasvattaminen seuraavaan kokoluokkaan ei automaattisesti paranna tilan kannattavuutta. Päin vastoin kannattavuus voi jopa heikentyä.”
Suomalaisilla maitotiloilla maksuvalmius on Latukan mukaan keskimäärin kunnossa. Siinäkin vaihtelu on suurta, ja varsinkin nuorilla ja runsaasti investoineilla tiloilla maksuvalmius voi olla hyvinkin heikko.
Kun taas suomalaistiloja verrataan muihin EU-maitotiloihin, sijoitus on keskimääräistä parempi.
Latukalla on käytössään vuoden 2009 tilasto, joka osoittaa Suomen sijoittuvan maitotilojen kannattavuusvertailussa sijalle 9, hieman EU-keskiarvon paremmalle puolelle. Toisessa ääripäässä ovat Tanska ja Slovakia, joiden maitotilat kannattavat erittäin huonosti.
Vertailu perustuu maitotilojen kannattavuuskertoimiin, joka kertoo sen, kuinka suuren osan yrittäjäperheen palkkavaatimuksesta ja oman pääoman korkovaatimuksesta yrittäjätulo kattaa.
”Ei suomalaistilojen tilanne ihan pahalta näytä”, Latukka toteaa.
”Toisin on esimerkiksi Tanskassa, jossa tilat ovat erittäin velkaantuneita. Suomalaistiloilla kortit ovat yhä omissa käsissä.”
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
