Alkutuottajien koronatuesta jo puolet myönnetty – haku jatkuu niin kauan kuin rahaa riittää
Muille maatilakytkentäisille yrityksille varatusta 25 miljoonasta eurosta vasta pieni osa on tähän mennessä myönnetty.
Tukea voidaan myöntää esimerkiksi tilalle, joka toimittaa tuotteitaan suoraan ravintoloille. Kuvituskuva. Kuva: Markku VuorikariMaaseudun yritysten koronatuesta on perjantaihin mennessä tehty myönteisiä päätöksiä jo 2,7 miljoonan euron edestä, kertoo johtava asiantuntija Reijo Martikainen Ruokavirastosta.
Summasta 1,3 miljoonaa euroa on myönnetty alkutuotannon yrityksille ja 1,4 miljoonaa euroa muille maatilakytkentäisille ja maataloustuotteita jalostaville yrityksille.
Koronatuelle ei ole määrätty sitä koskevassa asetuksessa viimeistä hakupäivää. Tukea voi hakea tämän vuoden aikana niin kauan kun siihen varattua rahoitusta on jäljellä, Martikainen kertoo.
Rahojen riittävyyden suhteen tällä hetkellä selvästi kriittisempi tilanne on Martikaisen mukaan alkutuotannon koronatuessa. 30 miljoonan kokonaispotista on kohdistettu siihen vain viisi miljoonaa euroa. Loppu 25 miljoonaa euroa on varattu muille maatilakytkentäisille ja maataloustuotteita jalostaville yrityksille.
Toisin sanoen alkutuotannon tuesta on tähän mennessä ehditty myöntää jo neljännes, kun muiden yritysten tukeen varatusta summasta on käytetty alle kuusi prosenttia.
"Alkutuotannon tuen hakemuksia on järjestelmässä sisällä jo neljän miljoonan euron edestä", Martikainen kertoo. Tämä summa sisältää myös jo myönnetyt 1,3 miljoonaa euroa.
Kaikille tähän mennessä hakeneille tukea ei kuitenkaan todennäköisesti myönnetä. Tukea myönnetään sellaisten kustannusten kattamiseen, joita tuotantotoiminnasta koituu koronakriisistä huolimatta. Näitä tukia pitää kirjata hakemukseen vähintään 6 250 euron edestä saadakseen tuen minimimäärän eli 5 000 euroa. Mikäli menoja on vähemmän, tukea ei voida myöntää lainkaan.
Näin ollen koko neljän miljoonan euron summaa ei ole vielä "sidottu" jo haettuihin tukiin, Martikainen toteaa ja rohkaisee näin niitäkin tukeen oikeutettuja alkutuottajia tekemään hakemuksen, jotka eivät vielä hakemustaan ole tehneet.
Tuen perusteeksi hyväksyttävät kulut pitää ajoittua enintään puolen vuoden mittaiselle ajanjaksolle, jonka ensimmäinen mahdollinen alkupäivä on voinut olla 16.3. Lisätietoja hyväksytyistä kuluista on Ruokaviraston sivuilla.
Tukea haetaan ely-keskuksesta Ruokaviraston sähköisen Hyrrä-asiointipalvelun kautta. Ely-keskus tekee tuen myöntämistä koskevat päätökset ja Ruokavirasto maksaa tuen muutaman päivän sisällä tuen myöntämisestä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


