Maatalous

PTT: Maatalouden yrittäjätulo kasvaa tänä vuonna toista vuotta peräkkäin

Nousun tärkein syy on tuotantokustannusten poikkeuksellinen lasku.
PAsi Leino
Lannoitteiden hinnat ovat viimevuotista alemmat.

Maatalouden yrittäjätulo kasvaa tänä vuonna jo toista vuotta peräkkäin, Pellervon taloustutkimus PTT arvioi tänään julkistetussa ennusteessaan.

Tänä vuonna yrittäjätuloa vetää ylöspäin erityisesti tuotantokustannusten poikkeuksellinen lasku.

Viime vuoden runsaasta sadosta seurannut viljan hinnan lasku on alentyanut rehun hintaa.

Maailman lannoitemarkkinoilla mineraalilannoitteiden tarjonta on runsasta ja kysynnän kasvu hieman ennakoitua hitaampaa. Näin ollen lannoitteiden hinnat ovat viimevuotista alemmat.

Energian, erityisesti öljyn, hinta on niin ikään alhaalla. Sitä vetää alaspäin öljyn ylitarjonta liikennekäytön vähennyttyä koronapandemian seurauksena.

Myös maatalouden tarvikkeiden ja palvelujen hintataso on tänä vuonna aikaisempaa matalampi. Rakennuskustannukset ja koneiden hinnat nousevat varsin maltillisesti.

Maatalouden markkinatuotot eivät tänä vuonna kasva, vaikka sekä maidon että sianlihan tuotanto kasvaa ja hinnat nousevat. Tämä ei riitä korvaamaan sitä, että kasvituotannon tuotot jäävät merkittävästi viime vuoden huippusatojen tuomista tuloista.

Maatalouden yrittäjätulo kääntyi nousuun viime vuonna. Tänä vuonna maatalouden yrittäjätulo nousee PTT:n ennusteen mukaan jälleen 15 prosenttia, noin 1 100 miljoonaan euroon.

Ensi vuonna kustannukset kääntyvät nousuun ja kääntävät myös yrittäjätulon laskuun, PTT arvioi. Vuoden 2021 yrittäjätulon laskuksi PTT arvioi 8 prosenttia.

Sianlihan Kiinan-vienti vetää lujaa vielä tänä vuonna, mutta ensi vuonna maan oma tuotanto alkaa päästä jaloilleen, PTT ennustaa

Lue lisää

Jugurtti on korona-ajan voittaja – kotona napsitaan nyt maidosta tehtyjä välipaloja

PTT: Korona nosti ruuan hintaa EU:ssa, Suomessa ei vastaavaa piikkiä

Sianlihan Kiinan-vienti vetää lujaa vielä tänä vuonna, mutta ensi vuonna maan oma tuotanto alkaa päästä jaloilleen, PTT ennustaa

Luke: Maatalousyrityksen keskimääräinen yrittäjätulo jää rajusti tavoitteesta – maatalouden kannattavuus pysyy heikkona