Merellä kuukausia seilanneita nautoja alettiin hätäteurastaa teltassa espanjalaisessa satamassa, toinen eläinlasti jumittaa edelleen Välimerellä
Karim Allah -laivan 895 naudasta 22 oli jo kuollut matkan tai satamassa olon aikana.
The Guardian -lehti kertoi eläinten ahdingosta helmikuun lopussa. Kuva: Kuvakaappaus / theguardian.comKuukausia Välimerellä seilanneita nautoja alettiin viikonloppuna hätäteurastaa Espanjan Escombrerasin satamassa Cartagenan edustalla.
Asiasta kertoo Landbygdens Folk. Se viittaa TV-kanava RTVE:n ja El Pais -lehden tietoihin.
Yhteensä yli 2 600 nautaa lähti Espanjasta, Tarragonan ja Cartagenan satamista 18. joulukuuta. The Guardian -lehden mukaan Elbeik-nimisessä aluksessa oli noin 1 700 nautaa ja Karim Allah -laivalla lähes 900.
Eläimiä ei kuitenkaan huolittu Turkkiin eikä Libyaan, koska osassa niistä epäiltiin esiintyvän sinikielitautia. Laivat päätyivät seilaamaan Välimerellä ilman tietoa päämäärästä.
Karim Allah -laivan omistajan edustaja on kertonut, että eläimet olivat välillä päiviä ilman ruokaa, koska laivaa ei päästetty Tunisiaan ostamaan lisää rehua. Sitä saatiin lopulta Sisiliasta.
Karim Allah on nyt seissyt jonkin aikaa Cartagenan edustalla. Elbeik on edelleen merellä.
Viikonloppuna Karim Allahin lastina olleita eläimiä alettiin hätäteurastaa satamaan pystytetyssä teltassa. Taustalla oli Espanjan viranomaisten määräys.
Laivan 895 naudasta 22 oli jo kuollut matkan tai satamassa olon aikana.
Lastin omistaja yritti viime hetkiin saakka estää hätäteurastuksen aloituksen. Hän olisi halunnut löytää eläimille ostajan.
Se ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä eläinten katsotaan nyt tulevan Libyasta, eikä sieltä saa tuoda EU-alueelle eläviä eläimiä.
Eläimiä ei myöskään enää katsottu voitavan kuljettaa eteenpäin EU:n ulkopuolella olevalle ostajalle, koska niiden hyvinvointi olisi vakavasti vaarantunut.
Espanjalaisten lehtien mukaan molempien laivojen naudat ovat 6–12 kuukauden ikäisiä limousin- ja charolais-rotuisia sonneja.
Vesselfinder-sivuston mukaan Elbeik seilasi torstaina aamupäivällä Välimerellä Sisilian tuntumassa.
Eläinten merikuljetuksen kestolle ei ole EU:ssa säädetty ylärajaa.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
