Maatalous

1 197 maatilaa lopetti viime vuonna, tilakoko kasvoi hehtaarin, viljelijät eivät vanhentuneet

Maakunnista eniten peltoa on Varsinais-Suomessa. Eniten maatiloja taas on Etelä-Pohjanmaalla.
Jarno Mela
Vuonna 2020 viljelijöiden keski-ikä oli 53 vuotta. Yksityishenkilöiden omistamilla tiloilla noin kahdeksan prosenttia viljelijöistä on alle 35 vuotta ja 32 prosenttia on yli 60 vuotta.

Suomessa oli viime vuonna 45 630 maatalous- ja puutarhayritystä.

Tiedot selviävät Luonnonvarakeskus Luken tiistaina julkaisemasta Maatalous- ja puutarhayritysten rakenne 2020 -tilastosta.

Tilamäärä on noin 200 kappaletta suurempi kuin vielä helmikuussa tilaston ennakkojulkaisussa arvioitiin.

Vuodesta 2019 tilojen määrä väheni noin 1 197 kappaleella.

Vuonna 2010 maatalous- ja puutarhayrityksiä oli 59 483 kappaletta. Kymmenessä vuodessa vajaa 14 000 tilaa on siis lopettanut.

Viime vuonna tiloilla oli käytössä olevaa maatalousmaata keskimäärin 50 hehtaaria. Vuosi aiemmin tilojen keskikoko oli 49 hehtaaria. Vuonna 2010 keskikoko oli 39 hehtaaria.

Maakunnittain tarkasteltuna tilojen keskikoko oli viime vuonna suurin Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Niissä molemmissa tiloilla oli keskimäärin 61 hehtaaria peltoa.

Uudellamaalla keskikoko oli tasan 60 hehtaaria.

Pienin keskikoko oli Etelä-Savossa, 33 hehtaaria.

Maakunnista eniten peltoa on Varsinais-Suomessa. Eniten maatiloja taas on Etelä-Pohjanmaalla.

Vuonna 2020 viljelijöiden keski-ikä oli 53 vuotta. Viljelijät eivät ole vuonna 2020 vanhentuneet, sillä edellisvuonna keski-ikä oli sama 53 vuotta.

Noin 86 prosenttia tiloista oli perheviljelmiä ja yhdeksän prosenttia maatalousyhtymiä. Perikuntia oli kaksi ja osakeyhtiöitä kolme prosenttia tiloista.

Osakeyhtiötilojen määrä on hiukan kasvanut vuodessa, muiden omistusmuotojen osuuksien säilyessä pitkälti ennallaan.

Yksityishenkilöiden omistamilla tiloilla noin kahdeksan prosenttia viljelijöistä on alle 35 vuotta ja 32 prosenttia on yli 60 vuotta.

Kasvinviljely oli tuotantosuuntana 70 prosentilla tiloista ja kotieläintalous 25 prosentilla tiloista. Loput tilat ovat sekatiloja, joilla ei ole yhtä selkeää päätuotantosuuntaa.

Lue lisää

Vilja jäi kakkoseksi – "muu kasvinviljely" on nyt maatilojen yleisin tuotantosuunta

1 800 tilaa lopetti vuodessa

Suomalaisia maatalous- ja puutarhayrityksiä oli viime vuonna jäljellä 45 111 – rajuimmin väheni maitotilojen määrä

Lukijalta: "Traktorin vaihteistoremontti teetettynä vie helposti viljatilan vuoden koko tuloksen