Maatalous

Facebookissa liikkeellä MT:n jutuksi naamioitu valeuutinen raivioratkaisusta – MT:n päätoimittaja tuomitsee teon jyrkästi

Ministeri Leppä kiistää omassa FB-päivityksessään jutun pitävän paikkaansa.
Kuva: Kai Tirkkonen, kuvakaappaus
MT:n uutiseksi naamioitu juttu on valeuutinen. Juttua ei ole julkaistu MT:ssä, vaan se on tehty liittämällä virheellistä tietoa sisältävä teksti MT:n juttua esittävän kuvan päälle.

Facebookin Maajussit-ryhmän päivityksessä on jaettu eilen MT:n uutiselta vaikuttavaa kuvakaappausta. Kuvan esittämä juttu kertoo, että raiviopeltojen tuista olisi syntynyt ratkaisu.

Tieto raiviopeltojen tukia koskevasta ratkaisusta ei pidä paikkaansa eikä kuvan esittämää juttua ole koskaan julkaistu MT:ssä. Kyse on valeuutisesta.

MT:n päätoimittaja Jouni Kemppainen tuomitsee valeuutisen levittämisen jyrkästi.

"Tapaus on käsittämätön, itse asiassa oman urani aikana jopa ainutlaatuinen. Maaseudun Tulevaisuus ei tietenkään hyväksy edes leikittelyä oikean uutisen ja valeuutisen välillä. Pohdimme paraikaa jatkotoimia."

Facebook-päivitykseen on puuttunut myös maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.), jonka väitetään valeuutisessa kiittelevän MTK:ta syntyneestä sopuratkaisusta.

"Mistä tällainen uutinen on keksitty ja missä olen antanut tällaisen lausunnon", ministeri Leppä kysyy FB-päivitykseen kirjaamassaan kommentissa.

"Toivottavasti tällaisia valeuutisia ei julkaista eikä levitellä. Muistetaan täällä somessa vanha hyvä sääntö; kirjoita sellaista, jonka voit sanoa myös kasvotusten."

Lue myös:

MTK:n peltokasvivaliokunta vastustaa jyrkästi suorien tukien myöntämistä raivioille: "Vain pieni osa viljelijöistä hyötyisi"

Raiviopeltojen tukieurot jälleen auki – moni viljelijä odottaa tukioikeuksien lakkautuksen tuovan suorat tuet myös raivioille

Raivioiden tuet jakavat tuottajien mielipiteitä – Raahessa puolustetaan ruokaa tuottaville tärkeitä raiviopeltoja

Etelän tuottajat eivät halua raivioita korvauskelpoisiksi – "Koetaan voimakasta vääryyden tunnetta"

Lue lisää

Älä tavoittele lähimmäisen tukioikeuksia

Jari Leppä: Uudet tutkimukset saattavat muuttaa käsitystä turvepelloista, päätösten on perustuttava tutkittuun tietoon

Jari Leppä: Perustuki on tulossa raiviopelloille, korvauskelpoisuus vain pienelle osalle raivioista

Viljelijöiden niukka enemmistö jättäisi raiviopellot ilman tukia – MTK:n Marttila: "Raivioiden tuista haetaan kompromissi, ääripäät on suljettu pois"