Britit voivat levittää lantaa jyrkemmille pelloille
Suomi vetää brittejä tiukempaa linjaa lannan levittämisessä viettäville pelloille, vaikka kummatkin soveltavat samaa EU:n nitraattidirektiiviä.
Englannissa jyrkäksi rinteeksi katsotaan yli 20 prosenttia viettävät pellon kohdat, kun Suomessa raja asetettiin 15 prosenttiin.
Lisäksi lannan ja orgaanisten lannoitteiden käyttökielto on Suomessa ehdoton jyrkillä pellonosilla, mutta britit katsovat myös huuhtoutumisriskiä. Lantaa voidaan levittää jyrkkäänkin kohtaan, jos merkittävää riskiä ravinteiden huuhtoutumisesta ei ole.
Suomen linja lyötiin lukkoon joulukuussa annetussa valtioneuvoston asetuksessa. Ympäristöministeriö notifioi asetuksesta komissiota helmikuussa, ja komission siunausta odotetaan loppukeväällä.
Valtioneuvoston asetuksen mukaan orgaanisten lannoitteiden levittäminen on kiellettyä pelloille ja pellon osille, kun pelto viettää vähintään 15 prosenttia. Mineraalilannoitetta voi edelleen käyttää.
Ylitarkastaja Markus Tarasti ympäristöministeriöstä toteaa, että valtioneuvoston asetukseen kirjattua 15 prosentin sääntöä ei olla muuttamassa. Asetukseen tehdään tällä viikolla pieniä tekstimuutoksia, mutta asiasisältöön ei kajota.
Koko asiaa ei Tarastin mielestä ehkä kannattaisi tuoda kovin isosti esille. Komissio voi kiinnostua siitä, että kielto koskee vain orgaanisia lannoitteita mutta ei mineraalilannoitteita.
Neuvotteleva virkamies Sini Wallenius maa- ja metsätalousministeriöstä on samoilla linjoilla. Komissio edellyttää, että jyrkistä rinteistä säädellään nitraattiasetuksessa. Vaatimus tulee EU:n nitraattidirektiivistä. Direktiivissä ei erotella orgaanisia ja mineraalilannoitteita.
Tuottajajärjestössä on elätelty toiveita asetuksen muuttamisesta peltojen kaltevuuden osalta. Tarastin mukaan ministeriöön on tullut asiasta yhteydenottoja.
Yli 15 prosentin rinteitä on noin prosentti peltoalasta, mutta alueelliset erot ovat isoja. Eniten rinnemaiden levityskielto vaikuttaa Varsinais-Suomessa ja tietyillä alueilla Itä-Suomessa, Tarasti arvioi.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
