Puusta syntyy taidetta ja hirsitaloja
Kolmannen polven puurakentaja Seppo Kalliokoski on tehnyt taidetta ainakin 40 vuotta. Muiden töiden ohella on syntynyt kaksi kirkkoakin.Kuvanveistäjä Seppo Kalliokoski asuu itse rakentamassaan hirsitalossa. Hän on tehnyt taloja ja saunoja muillekin. Sivutöinä on syntynyt erikoisovia, ikkunoita, puuportaita ja soittimia.
Nykyiset energiamääräykset pyrkivät kasvattamaan seinän paksuutta. Puuseinän pitää olla jo kohta niin paksu, ettei nykypetäjistä niin paksuja hirsiä pysty veistämäänkään.
Pelkkä U-arvoon tuijottaminen säästää yhteiskuntaa ehkä energiakuluissa, mutta saattaa tuoda monikertaiset sairaskulut.
”Hirsiseinä on yksiaineinen, joka kerää keväällä hirmuisesti auringonlämpöä talteen”, Kalliokoski sanoo. Jos rakennuksen nurkat ovat tiiviit, lämpö ei karkaa ainakaan seinistä.
Ennen vanhaan puutalon rakentaja ymmärsi koko talon teon. Nyt moni ammattilainen tekee osia taloon, kokonaisuus ei aina ole kenenkään hallinnassa.
Kalliokoski on tyytyväinen, kun hirsi- ja puurakentaminen on elpynyt ja se kiinnostaa monia ihmisiä. Hän on käynyt kurssittamassa rakentajia eri puolilla Suomea.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


