Kiina ostaisi Suomen ylijäämäperunat
Suomen ja Euroopan perunamarkkinat ovat tukossa Venäjän tuontikiellon vuoksi.Kiina ja Intia ostaisivat perunaa, mutta pitkä välimatka ja kallis kuljetus ovat ongelmia, totesi Perunantutkimuslaitoksen johtaja Jussi Tuomisto Kristiinankaupungissa järjestetyssä Potato Scandinavia -tapahtumassa.
Eurooppalaisen perunanviljelyn kannattavuus on romahtanut, kun Venäjä sulki markkinansa eurooppalaisilta perunoilta vuonna 2013. Tuomiston mukaan vientikieltoa Venäjälle onnistuttiin aiemmin kiertämään eteläisten naapurimaiden kautta, mutta nyt Venäjä tehnyt siitäkin lopun.
Kiinnostus perunaa kohtaan on lisääntymässä Kaukoidän maissa ja Afrikassa. Kiina on maailman suurin perunantuottaja.
Peruna kiinnostaa, koska kasvi tuottaa tehokkaasti ruokaa viljelyyn tarvittavaan pinta-alaan nähden.
"Suomalaisella tavanomaisella ja luomutuotannolla sekä tautivapaalla siemenperunatuotannolla voisi olla lähitulevaisuudessa runsaasti vientimahdollisuuksia", Tuomisto arvioi.
Suomalainen syö vuodessa noin 60 kiloa perunaa. Vielä 1950-luvulla perunaa kului huomattavasti enemmän: keskimääräinen kulutus oli 250 kiloa vuodessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


