Lukijalta: Cap:n maatalousluonnon monimuotoisuuden tavoitteista pidetään kiinni
Maastokatselmuksissa hoitosopimuksista pois rajatut alueet eivät ole olleet sopimuksen tarkoittamaa hoitoa vaativaa maatalousluontoa tai niissä on havaittu puutteita muun muassa alueen hallinnan tai eläinten hyvinvoinnin varmistamisessa, kirjoittaa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah vastauksessaan kansanedustaja Krista Mikkoselle.Kansanedustaja Mikkonen (MT 13.3.) oli huolissaan perinnebiotooppien määrästä ja Suomen cap-suunnitelman tavoitteiden toteutumisesta.
Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoito -ympäristösopimus koostuu vuosittaisesta hoitokorvauksesta sekä erillisestä yksivuotisesta aitaamis- ja/tai raivaamiskorvauksesta.
Sopimusalueen tulee olla maatalousvaikutteista luontoa, sillä kyseessä on yhteisen maatalouspolitiikan toimenpide. Maatalousvaikutteisuus tarkoittaa nykyisen maataloustuotannon vaikutuspiirissä olevaa aluetta kuten peltojen reunavyöhykettä tai aluetta, jonka luontotyypit ovat syntyneet historiallisen maatalouskäytön vaikutuksesta eli ovat perinnebiotooppeja.
Hehtaarikohtainen korvaus maksetaan hoidosta aiheutuneista kustannuksista ja tulonmenetyksistä. Sopimusalaan ei voi sisältyä muuta aluetta kuten metsää tai hoitamatonta alaa, vaikka tuensaajan kokonaiskorvaus siitä kasvaisi.
Ympäristösopimuksen tavoitepinta-ala oli 33 000 hehtaaria vuonna 2023. Alan tavoitellaan kasvavan vuoteen 2027 mennessä 46 000 hehtaariin. Tavoiteala sisältää perinnebiotooppeja ja muuta hoidettavaa maatalousluontoa.
Julkisuudessa on liikkunut arvioita, että perinnebiotooppien määrä olisi dramaattisesti vähenemässä sopimusehtojen takia, kuten Mikkonenkin esittää. Näin ei kuitenkaan ole. Ympäristösopimusta haettiin 31 757 hehtaarille. Toteutuneiden maastokatselmuksien perusteella 3 305 hehtaaria haetusta alasta ei täytä sopimuksen edellytyksiä, kun maastokatselmus on tehty puolelle haetusta alasta (Ruokaviraston tiedote 14.3.).
Pois rajatut alueet eivät ole olleet sopimuksen tarkoittamaa hoitoa vaativaa maatalousluontoa tai puutteita on ollut muun muassa alueen hallinnan tai eläinten hyvinvoinnin varmistamisessa. Maastokatselmus tullaan tekemään kaikille sopimusalueille.
Suomi on sitoutunut cap-suunnitelman tavoitteisiin ja jaan huolen luonnoltaan arvokkaiden elinympäristöjen vähenemisestä. Ratkaisuja haetaan yhteisesti luonnonhoidosta vastaavien tahojen kesken.
Sari Essayah
maa- ja metsätalousministeri (kd.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat












