Yli puolet Suomen pelloista on viljelty yhden yhtiön kehittämillä lajikkeilla – epävarma maailmantilanne on nostanut kotimaisen jalostuksen uuteen arvoon

Borealin kasvihuoneessa kasvavat kasvilajit ovat aivan jalostusprojektin alkuvaiheessa. Joku näistä kasvinjalostaja Merja Veteläisen ja toimitusjohtaja Markku Äijälän esittelemästä lajikkeesta saattaa vajaan 10 vuoden päästä päätyä viralliseen lajikeluetteloon. Kuva: Kimmo Haimi

Kansainvälinen kauppa toimii vapaasti, ja tavara liikkuu rajojen yli halvalla ja häiriöttömästi.

Se, mikä joskus tuntui itsestäänselvältä, onkin nykyisessä maailmantilanteessa kaikkea muuta. Huoltovarmuus ja ruokahuolto ovat nousseet entistä keskeisempään rooliin, ja kotimainen kasvinjalostus näyttelee siinä tärkeää osaa.

Lisäksi muuttuva ilmasto, lisääntyvät ääriolosuhteet ja ruoantuotannon keskittyminen pohjoisemmaksi luovat omat tarpeensa uusien kasvilajikkeiden kehittämiselle.

Suomalaisen kasvinjalostuksen katsotaan saaneen alkunsa vuonna 1904, kun Suomen kylvösiemenyhdistys perustettiin. Silloin jo tunnistettiin, että kasvinviljelypuolelle tarvitaan parempia lajikkeita maatiastyyppisten lajikkeiden tilalle.

Vuosisadan alussa perustettiin Luonnonvarakeskuksen (Luke) edeltäjän, Valtion maanviljelystaloudellisen koelaitoksen, kasvinviljelyosasto sekä Hankkijan kasvinjalostuslaitos. Kasvinjalostus keskittyi näihin laitoksiin 1920-luvun lopulta 1990-luvulle saakka.

Vuonna 1992 Hankkijan kasvinjalostuslaitoksen omistaja Osuuskunta Hankkija teki konkurssin ja laitos jäi isännättömäksi. Seuraavana vuonna valmisteltiin Maatalouden tutkimuskeskuksen (MTT, Luken edeltäjä) ja Hankkijan kasvinjalostustoimintojen yhdistämistä. Boreal Suomen Kasvinjalostus aloitti toimintansa tammikuun alussa vuonna 1994.

Aluksi Boreal toimi valtion liiketoimintaa harjoittavana laitoksena, jolle varattiin valtion budjetista nettomääräraha. Tavoitteena oli kuitenkin lisätä markkinaehtoista rahoitusta.

Boreal muutettiin osakeyhtiöksi vasta vuonna 2000. Yhtiöittämistä oli jarruttanut perustamisvaiheessa Suomen liittyminen EU:hun ja siitä johtuva epävarmuus koko maataloussektorilla.

Samalla omistuspohja laajeni. Sillä pyrittiin varmistamaan markkinalähtöistä toimintamallia.

Pieniä siemeneriä varastoidaan siilojen sijaan kontteihin. Kuva: Kimmo Haimi

Historian käänteet tulevat yhtiön toimitusjohtajalta Markku Äijälältä kuin apteekin hyllyltä. Sitä ei ole tarvinnut kokonaan ulkoa opetellakaan, sillä Äijälä on työskennellyt Borealin palveluksessa sen perustamisesta saakka, ensin markkinointijohtajana ja vuodesta 2003 nykyisessä tehtävässään.

Kasvinjalostus on nähnyt viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana monta murrosta. Vuonna 1992 Suomessa hyväksyttiin laki kasvinjalostajan oikeudesta. Borealin liiketoiminta pohjaa tähän lakiin. Käytännössä yhtiö saa tuloja immateriaalioikeuksista, eli se laskuttaa siemenliikkeiltä rojalteja niiden myymistä siemenkiloista.

Vuonna 2000 lakia muutettiin ja käyttöön otettiin viljelijällekin tuttu tos-maksu, joka on lyhenne sanoista ”tilan oma siemen”. Se on maksu lajikkeen käyttöoikeudesta.

Kasvinjalostuksen rahoituksessa tos-maksulla on iso merkitys. Suomessa sertifioidun ostosiemenen käyttöaste on 30 prosenttia eli suuri osa Borealin tuloista tulee tos-maksuista. Viljelijä maksaa tilan oman siemenen käytöstä tällä hetkellä vajaa kuusi euroa hehtaarilta, mikä vastaa Äijälän mukaan noin puolta prosenttia kasvinviljelyn hehtaarikustannuksista.

”Viljelijät ovat hyvin hyväksyneet sen. Ymmärretään, että maksu menee uusien lajikkeiden kehitykseen, mikä parantaa heidän kannattavuuttaan ja kilpailukykyä”, Äijälä kertoo.

Valtion budjettirahoitus loppui, kun Boreal yhtiöitettiin. Osa viljelykasveista katsotaan tärkeiksi Suomen ruokahuollolle, mutta niiden viljelyala on niin pieni, että markkinaehtoisesti sitä ei pystytä kokonaan rahoittamaan. Täydentävä rahoitus on näillä kasvilajeilla järjestetty Huoltovarmuuskeskuksen kautta. HVK ostaa Borealilta kasvinjalostuspalveluilta tällaisista kasvilajeista, ja tuotolla katetaan kasvilajikohtainen miinus.

”Viivan alle ei jää tulosta näillä kasveilla, mutta saamme turvattua yhteiskunnan ja huoltovarmuuden kannalta kattavan kasvivalikoiman.”

Lisäksi tuottoa haetaan vientimarkkinoilta, mikä tosin on vielä melko pienimuotoista. Ruotsi, Norja ja Baltian maat ovat tärkeimmät maat, koska ilmasto-olot ovat lähimpänä Suomea. Lisäksi Kanadaan ja Keski-Eurooppaan menee nurmikasveja.

Eri puolilta maailmaa voi löytyä Suomen aikaisille lajikkeille niche-markkinoita.

”Monessa paikassa haetaan tuottavaa välikasvia kesannon sijaan. Esimerkiksi Tsekkiin on mennyt aikaista härkäpapua.”

Borealilla valmistaudutaan parhaillaan tulevaan kylvökauteen. Kasvinjalostustyöntekijä Petri Joro lajittelee ja puhdistaa vehnää. Kuva: Kimmo Haimi

Toistaiseksi Borealin ei ole tarvinnut puolustella paikkaansa. Viime vuonna yli puolet Suomen pelloista viljeltiin Borealin lajikkeilla. Valtion näkökulmasta Boreal kuuluu samaan kategoriaan esimerkiksi Finnairin, Nesteen ja Fortumin kanssa, eli sillä on strateginen omistajaintressi yhtiöön.

”Viesti on vahva, että valtio haluaa pitää suomalaisen kasvinjalostuksen kotimaisissa käsissä.”