Kun suomalainen juhlii, löytyvät ostoskorista useimmiten nämä ainekset
Klassikkomaun myynti jopa nelinkertaistuu juhlapyhinä.Pimeässä Pohjolassa asuville suomalaisille tuore vihreys on selvästi asia, joka tekee juhlan; oli vuodenaika sitten kesä tai talvi.
Järvikylä-tuotteistaan tunnettu Famifarm kertoo yrityksensä suosituimman yrtin myynnin jopa nelinkertaistuvan juhlapyhien aikaan. Suosituin yritti on tilli, ja se kuuluu erityisesti suomalaisten jouluun ja juhannukseen.
Pääsiäisenä taas mintun myynti nelinkertaistuu ja rosmariinia tuotetaan yli viisinkertainen määrä normaaliin viikkoon verrattuna.
Yrtit ovat löytäneet tiensä myös suomalaisten arkeen. Yrttimyynnin Suomen markkinajohtaja, Famifarm, kasvattaa vuodessa Järvikylä-yrttejä yli 10 miljoonaa ruukkua. Viisi suosituinta yrttiä ovat tilli, basilika, korianteri, persilja, ruohosipuli.
Yllättäen lehtipersilja on nousemassa arjen yleisyrtin asemaan.
”Vaikka suomalaisille rakas kähäräpersilja pitää pintansa vuodesta toiseen, sileälehtinen lehtipersilja kasvattaa koko ajan suosiotaan ja on nousemassa sen rinnalle. Arjessakin hyödynnetään jo paljon globaalin keittiön makuja, mikä on selkeästi nostamassa lehtipersiljaa keittiöiden yleisyrtiksi”, kertoo yrttien tuotepäällikkö Henna Vainio-Roodt.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








