- Lappeenranta
”Passiivisuus pois ja vahvuudet esiin” – Maaseutunuoret pohtivat keinoja vaikuttamiseen
Maaseutunuorten syysparlamentti kokoontuu tänä vuonna Lappeenrannassa.Vierailu kouluun, opinto-ohjaajan tapaaminen tai puhelu paikallispäättäjälle... Vaikuttaa voi hyvin monella tavalla ja monessa yhteydessä.
Maaseutunuoret pohtivat valtakunnallisessa syysparlamentissaan muun muassa vaikuttamispolun eri vaiheita sekä tahoja, joiden kautta voi vaikuttaa.
Entä mikä madaltaisi nuorten kynnystä tulla mukaan vaikuttamaan MTK:ssa? kyseli Maaseutunuorten asiamies Meri Remes Lappeenrantaan kokoontuneelta noin sadan hengen joukolta.
”MTK:lle on kohtalon kysymys, pystytäänkö mukaan saamaan jatkossakin vaikuttajia laajalla pohjalla”, Remes pohti.
Vastauksia sateli, ja muutenkin reipas puheensorina ryyditti syysparlamentin Maailmanparannuspäivää.
”Positiivinen ilmapiiri ja tasa-arvo”, vastasi Heini Mämmi.
”Se ettei olla liikaa vain omassa piirissä, vaan otetaan kaikki nuoret peräkyliltäkin mukaan”, jatkoi Janita Riekkinen.
”Heti ei pitäisi joutua pelkäämään, että nakki napsuu ja joutuu johonkin virkaan, jos lähtee mukaan”, täydensi Markus Tenhunen.
Vaikuttamisen ei pitäisi muodostua taakaksi. Siksi on hyvä pohtia, mikä tapa siihen sopii itselle parhaiten. Jos puhuminen tuntuu vaikealta, kirjoittaminen voi olla helpompaa tai toisin päin. Myös kohtaamispaikkoja ja kanavia on erilaisia, muistutti MTK-Satakunnan toiminnanjohtaja Anna-Kaisa Jaakkola.
”Passiivisuus pitäisi saada pois ja vahvuudet esiin. Tässä joukossa on paljon sellaista osaamista, jolla pystyy perustelemaan asioita. Monet ovat liian vaatimattomia”, Jaakkola sanoi.
”Asia jonka moni totesi voivansa itse tehdä, oli esimerkiksi kehittyminen keskustelijana”, maaseutunuorten johtokuntaedustaja Susanna Valtonen totesi.
Päivän yhteenvedossa nousi esiin muun muassa, että nuoret kaipaavat lisää tuottajien välistä me-henkeä sekä MTK:lta järjestön kehitystä nuorekkaampaan suuntaan.
Maaseutunuorten Pihlaja-palkinto myönnettiin Juha Sarviluomalle MTK-Satakunnasta. Palkinnon saajaa kuvailtiin maaseutunuoreksi, johon voi aina luottaa ja joka hoitaa homman, vaikka tehtävä olisi epäkiitollinenkin.
”Tätä palkintoa ei myönnetä palvelusvuosista, vaan tekemisestä ja yhteisen hyvän rakentamisesta suurella sydämellä”, Meri Remes totesi.
Artikkelin aiheet - Osaston luetuimmat









