Migri: Vajaamiehitystä on, mutta ulkomaisten työntekijöiden hakemusten käsittelyajat silti pysyneet suunnilleen ennallaan
Viime vuonna Suomeen tultiin töihin useimmin Ukrainasta.Työperusteisia oleskelulupahakemuksia käsitellään Maahanmuuttovirastossa (Migri) vajaamiehityksellä, ylitarkastaja Tuuli Huhtilainen kertoo.
"Esimerkiksi TE-toimistot ovat samanaikaisesti saaneet osaratkaisuharkintaansa lisäresursseja, joten hakemusjonot ovat siirtyneet TE-toimistoista Migriin."
Viime syksynä Migrissä neuvoteltiin henkilöstön lomautuksista rahoitusvajeen takia. Lomautuksilta vältyttiin, mutta talous on tiukka.
Huhtilaisen mukaan kausityöhön oikeuttavissa luvissa odotettavissa oleva käsittelyaika on siitä huolimatta pysynyt viime ja tänä vuonna suurin piirtein samana.
"Hakemukset ratkaistaan vireillepanojärjestyksessä, mutta pyrimme huomioimaan myös töiden alkamisajankohdan."
Yli 9 kuukauden työtä varten tarvitaan työntekijän oleskelulupa. Niiden keskimääräinen käsittelyaika on ollut kahtena viime vuonna noin 190 vuorokautta. Siihen sisältyvät Migrin lisäksi käsittelyvaiheet Suomen edustustossa ulkomailla (hakemuksen vireyttäminen ja maksaminen, hakijan tunnistautuminen ja mahdollinen haastattelu) sekä alueellisessa TE-toimistossa (osaratkaisu).
"Huolimatta Migrin oman työvoiman vähenemisestä on tilanne käsittelyaikojen suhteen pystytty vielä pitämään kutakuinkin ennallaan", Huhtilainen sanoo.
Viime vuonna jätettiin ensimmäistä työntekijän oleskelulupaa koskevia hakemuksia 6 270 kappaletta. Päätöksiä tehtiin 6 435, joista myönteisiä 3 827 ja kielteisiä 2 608.
Työntekijän jatkolupaa koskevia hakemuksia jätettiin viime vuonna 4 026 kappaletta. Niihin tehtiin päätöksiä 3 868, joista myönteisiä 2 941 ja kielteisiä 927.
Kausityötodistuksia ja kausityöoleskelulupia hakivat viime vuonna eniten ukrainalaiset, vietnamilaiset ja moldovalaiset.
Myös työntekijän oleskelulupia hakevien kärjessä oli Ukraina. Paljon oli myös venäläisiä ja filippiiniläisiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

