Hyväntekeväisyys voi olla ainoa apu maaseudun syrjäytyneelle
Syrjäytymisvaarassa olevia maaseudun asukkaita voidaan auttaa paikallisella yhteistyöllä. Sininauhaliiton tutkimuksen mukaan yhteistyöllä turvataan ihmisten hyvinvointia ja paikataan aukkoja, kun palvelut keskittyvät taajamiin.Hyviä kokemuksia on saatu esimerkiksi diakoniatyöntekijän ja päihdejärjestön yhteistyöstä.
Tutkimuksessa haastatellut työntekijät olivat huolissaan siitä, että osa heikossa asemassa olevista kuntalaisista ei saa enää tarvitsemiaan palveluja. Hyväntekeväisyys tai sattumanvarainen vertaistuki voivat olla ainoa avun lähde esimerkiksi päihdeongelmaiselle, jonka toimintakyky on huono.
Tutkimuksessa selvitettiin erityisesti yksin asuvien vanhusten sekä päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien kohtaamista. Laadullisen tutkimuksen aineisto kerättiin keväällä 2013 kuntaliitosten ja yhteistoiminta-alueitten reunoilta Savosta, Satakunnasta ja Hämeestä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

