Maito- ja isot viljatilat aikeissa vähentää lannoiteostoja
Talouden ahdinko ajaa maatiloja säästöliekille. Päätoimiset vilja- ja maitotilat hakevan säästöjä ensi sijassa lannoitekuluista. Muista tuotantopanoksista kuten kasvinsuojelusta ja kalkista ei ainakaan tässä vaiheessa olla tinkimässä.Vilja-alan yhteistyöryhmä julkaisi tiistaina marraskuussa tehdyn viljelijäkyselyn viimeiset tulokset, jotka koskivat kylvösuunnitelmia ja ostopanosten käyttöä. Kyselyyn vastasi runsaat 500 viljelijää.
Vastaukset ovat vielä kovin alustavia varsinkin, kun lähes kolmannes ei osannut tai halunnut kertoa, mitä aikoo kylvää.
Ensi kesän kylvöaloihin ei kaavailla isoja muutoksia, mutta lannoitteiden käytöstä aiotaan nipistää. Vastaajista peräti 12 prosenttia kertoi vähentänsä lannoiteostoja, kun lisääjiä oli kaksi prosenttia.
Hanakimmin lannoitekauppoja ovat karsimassa yli 75 hehtaarin viljatilat sekä maidontuottajat. Kummassakin tilaryhmässä talous on kiristynyt viime kuukausina. Maidon tuottajahinta on notkahtanut Venäjä-pakotteiden takia ja viljan hinta vajosi pohjalle jo kesällä.
Muiden tuotantopanosten kuten torjunta-aineiden, kalkin ja sertifioidun siemenen käytössä ei näyttäisi tulevan isoja muutoksia viime kauteen.
Ristiriitainen vastaus saatiin karjanlannan käyttösuunnitelmiin. Karjatilat aikovat lisätä lannan käyttöä ja viljatilat puolestaan vähentää. Ravinteiden käytön tehostamisessa on korostettu, että lannan levitysalaa tarvitaan lisää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


