Gotlannissa konkurssiin mennyttä maitotilaa pannaan nyt myyntikuntoon – ”Ostaja löytyy aina, kyse on vain hinnasta”
Arlan osoittamat puutteet aiotaan korjata nopeasti, jotta maidon toimitukset voivat jatkua.Yksi Ruotsin suurimmista maitotiloista asetettiin konkurssiin, kun Arla oli lopettanut yhteistyön sen kanssa. Konkurssipesän hoitaja kertoo ATL-lehdelle, että tila halutaan nyt saada siihen kuntoon, että Arla hyväksyy sen taas maidontoimittajaksi. Sen jälkeen tila pannaan myyntiin.
Gotlantilaistilalla on noin 600 lypsävää ja eri lähteiden mukaan yhteensä 1 000–1 200 nautaa.
Arla perusteli päätöstään tuottajalle sillä, ettei tilalla useista kehotuksista huolimatta ollut tehostettu sairaiden ja loukkaantuneiden eläinten hoitoa tai onnistuttu pitämään paikkoja siistinä.
Omistaja oli sitä mieltä, että syynä on hänen henkilökohtainen konfliktinsa tilalla käyneen Arlan tarkastajan kanssa. Arla taas korostaa, ettei hyväksy henkilökuntaansa kohdistuvaa epäasiallista käytöstä.
Konkurssipesän hoitajaksi asetettu Lars Ehrstedt kertoo, että Arlan osoittamat puutteet aiotaan nyt korjata, jotta maidon toimitukset voivat jatkua. Vasta sitten etsitään ostajaa.
Edellinen omistaja arvioi yrityksen arvoksi käräjäoikeudessa käydyssä konkurssimenettelyssä 100 miljoonaa kruunua eli noin yhdeksän miljoonaa euroa. Hän oli pankille velkaa lähes 54 miljoonaa kruunua eli lähes viisi miljoonaa euroa.
Ehrstedt toteaa uskovansa, että ostaja löytyy. ”Kyse on vain hinnasta."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








