Lihayhtiöt uskovat antibiootittoman sianlihan kysyntään – "Sika-ala tarvitsee uskoa tulevaisuuteen"
Atria ja HK Scan kertoivat huhtikuun puolivälissä käynnistäneensä täysin ilman antibiootteja kasvatetun sianlihan tuotannon.Yhtiöiden mukaan tällainen liha on vahva kilpailuvaltti kansainvälisillä markkinoilla. Kysyntää on Aasiassa, erityisesti ruokaskandaalien ravistelemassa Kiinassa mutta myös Yhdysvalloissa ja Keski-Euroopassa.
Suomessa on jo vuosia käytetty tuotantoeläinten lääkinnässä huomattavasti vähemmän antibiootteja kuin muissa maissa.
Molemmat yhtiöt kiittelevätkin tuottajia, joiden pitkäjänteisen työn ansiosta antibiootittoman sianlihan kasvattaminen on mahdollista.
Mutta miksi Suomessa on nyt vasta herätty käyttämään antibiootittomuutta markkinoinnissa?
"Asia ollut Suomessa itsestään selvyys ja kynttilää on turhaan pidetty vakan alla jopa meillä Atriassa", Kohtala sanoo.
Hän painottaa, että antibioottivapaan sianlihan tuotanto on hieno mahdollisuus ennen muuta tuottajille, mutta myös Atrialle. "Kannattavuusongelmien painiva sika-ala tarvitsee uskoa tulevaisuuteen."
"On iso asia, että tällaiselle sianlihalle on kysyntää ja suomalainen alkutuotanto pystyy siihen vastaamaan", sanoo puolestaan HK Scanin tuottajapalveluista vastaava johtaja Ulf Jahnsson.
Molemmat yhtiöt valitsevat uudenlaiseen tuotantoon mukaan otettavat tuottajat.
Valinnan taustalla on kaksi syytä: tuotettava lihamäärä on vielä pieni verrattuna yhtiön koko tuotantomäärään ja kyse on tietystä vientimarkkinasta, Jahnsson sanoo.
"Koska olemme halunneet rakentaa tämän konseptin hiljaisuudessa, mukaan pyydetyt tilat on haettu kohdennetusti", Kohtala kertoo.
HK Scan ei kerro, montako tilaa on mukana tai miten suuresta lihamäärästä on kyse.
Atrian antibioottivapaassa tuotannossa on mukana viitisenkymmentä tilaa
Tuottajille todistetusti antibiootittoman sian kasvattaminen merkitsee lisätyötä niin sikalassa kuin kirjoituspöydän ääressä.
Sekä HK Scan että Atria lupaavat korvata tuottajille ylimääräisestä työstä aiheutuvat kustannukset.
Mikäli sikaa joudutaan jossain sen elämän vaiheessa lääkitsemään antibiooteilla, sitä ei enää hyväksytä mukaan antibiootittomaan tuotantoon. Liha ei kuitenkaan päädy hukkaan, vaan varoajan jälkeen sika päätyy teuraaksi ja liha myyntiin tavanomaiseen tapaan.
HK Scanin ensimmäinen kokonaan ilman antibiootteja kasvatettu sianlihaerä tuodaan markkinoille heinäkuussa 2017.
Atria tuo Antibioottivapaa-merkinnällä varustetut lihaerät markkinoille ensi vuoden alussa.
Uutiseen lisätty 2.5. klo 14:05 lisäys sikojen lääkitsemisestä antibiooteilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

