Maitomarkkinat
n EU:n maidontuotanto väheni maaliskuussa 1,8 % vuodentakaisesta. Vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana, jolloin maitokiintiöt olivat vielä olemassa, EU:n tuotanto väheni 1,3 %. Syynä alkuvuoden tuotannon vähenemiseen olivat todennäköisesti kiintiön ylitysmaksut. Valitettavasti kiintiöjärjestelmän päättymisen jälkeen tuotanto on jo lähtenyt kasvuun ainakin Saksassa. Vallitsevassa maitokriisissä jokainen lisälitra vaikeuttaa tilannetta markkinoilla.
EU komissio ennustaa tälle vuodelle vain prosenttiyksikön kasvua tuotantomäärään, mutta kiintiöiden poistuttua tämä vaikuttaa turhan optimistiselta arviolta.
Komission tilastojen mukaan huhtikuun keskimääräinen tuottajahinta Suomessa oli 38,3 snt/l. Hintaan on laskettu mukaan oletus 0,5 sentin jälkitilistä. Tuoreimman tilaston mukaan EU:n keskimääräinen tuottajahinta oli huhtikuussa 32,4 snt/l. Tämä on noin 6 % alle viiden vuoden keskiarvon. Muutamasta maasta on saatu hintatietoja toukokuulta. Hollannissa hinta oli hieman laskenut huhtikuusta, ollen 33 snt/l. Ruotsissa tuottajahinta oli hienoisessa nousussa. Toukokuun keskimääräinen tuottajahinta oli komission tilastoissa 32,4 snt/l.
Maitojauheen ja voin keskihinnat nousivat tammi- ja helmikuun aikana, mutta myönteinen kehitys pysähtyi maaliskuun alussa. Sen jälkeen rasvattoman maitojauheen hinta on jatkanut laskuaan, ollen komission tuoreimmassa tilastossa 184 euroa/100 kg. Interventiohinta ei ole enää kaukana. Nykyinen hintataso on 35 % alhaisempi kuin vuotta aiemmin. Voin keskihinta on samassa tilastossa 305 euroa/100 kg, mikä on 11 prosenttia alhaisempi kuin vuosi sitten. Vaikka euron kurssin heikentyminen suhteessa dollariin helpottaa vientiä, on vientimarkkinoilla edelleen vaikeaa.
Kotimaassa tuotettu maitomäärä jatkoi kasvuaan huhtikuussa. C-alueella tuotanto kasvoi 2,4 prosenttia ja AB-alueella 1,3 prosenttia. Maaliskuussa päättyneen viimeisen kiintiökauden tuotanto jäi Suomessa noin 10 prosenttia alle maakiintiön. Pohjoisen tuen rajoite ylittyi viimeisellä kiintiökaudella noin 95 miljoonalla litralla.
Lehmien keskituotoksessa rikottiin viime vuonna 8 000 litran raja (meijeriin toimitettua maitoa). Lehmien keskituotos oli huhtikuussa AB-alueella 1,3 % ja C-alueella 2,3 % korkeampi kuin vuotta aiemmin. Lypsylehmien lukumäärän kasvu on hidastunut. Huhtikuussa lypsylehmien määrä oli noin 200 lehmää suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Suomessa oli huhtikuussa 8 248 maitotilaa. Tilojen lukumäärän väheneminen on hidastunut, mutta tuottajahinnan tippumisen myötä nopeutunee tänä vuonna.
Ilkka Pohjamo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
