Yaran lannoitteiden hinnat laskevat viime vuodesta
Alkavan lannoitekauden hinnat ovat 3–6 prosenttia vuoden takaista alemmat.Yara avasi tiistaina uuden lannoitevuoden laskemalla hintoja 15–20 prosenttia edelliskauden lopusta. Viime kauden alkuun verrattuna päälajikkeiden hinnat ovat nyt 3–6 prosenttia alhaisemmat.
Yaran markkinointijohtaja Jari Pentinmäki kertoo, että lannoitteiden kauppahinnat ovat 10–20 euroa edellisvuotta edullisempia tonnilta. Vuoden lopusta hinnanlaskua on noin 100 euroa tonnilta.
YaraMila-päälajikkeiden ja YaraBela Suomensalpietarin hinnat ovat alimmillaan viiteen vuoteen.
Päättyneellä kaudella lannoitteiden hinnat nousivat vähemmän kuin edelliskaudella. Edelliskaudella myynti kasvoi viisi prosenttia, päättyneen kauden myynti oli toissavuoden tasolla. Osasyynä on viljan hinnan lasku.
Yaran mukaan viime lannoitevuonna kiinnostus ravinteita kohtaan lisääntyi. Lehtilannoitteiden suosio jatkoi kasvuaan.
Alkavalta lannoitevuodelta Pentinmäki odottaa viime vuoden kaltaista myyntiä. Myöhästyneet kylvöt tuovat ennusteeseen epävarmuutta.
"Alkukesän tilanteen takia on voinut jäädä varastoon lannoitteita", Pentinmäki pohtii.
Nurmilannoitteiden toimitukset aloitetaan juhannuksen jälkeen, muiden lannoitteiden heinäkuussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

